Toinen talonpoikaisosa on täällä! Osan pariin samantien.
Aiemmin Cottereilla tapahtunutta:
Thomas ja Juliana Cotter menivät naimisiin rakkaudesta. Heillä ei ollut paljoa rahaa, mutta he olivat silti onnellisia. Juliana haaveili suuresta perheestä ja Thomas toivoi, että voisi toteuttaa vaimonsa haaveen. Thomas raati kylvötöissä pitkiä päiviä, elättääkseen perheensä tulevaisuudessa. Thomasin satoa vain vaivasi tuholaiset, joiden häätöön miehellä ei ollut varaa.
Julianan raskaudet olivat vaikeita ja heikensivät naisen voimia. Juliana oli melkein saada myös keskenmenon. Vaikeuksista huolimatta hän synnytti kaksi poikaa, tilan perijän Johnin ja Edwinin. Thomas hoiti paljon Johnia, kun Juliana oli huonovointinen. Mies myös murehti kovasti vaimonsa heikkoa olo ja pelkäsi menettävänsä tämän. Johnista taas kuoriutui aktiivinen poika, joka yritti auttaa molempia vanhempiansa askareissaan.
Syksy oli koittanut Cottereille. Thomas ja John olivat työn touhussa ja toiveikkaita siitä, että syksyllä saataisiin vielä yksi sato kasvatettua ennen talven tuloa.
John yritti pienentää läksypinoansa talonpoikien koulusta. Isän auttaminen vei usein aikaa läksyiltä, mutta Johnia se ei haitannut. John auttoi mielellään vanhempiaan ja oli tietoinen siitä, että joskus hänen olisi aika periä tila, jolloin hänen tulisi myös osata sitä hoitaa.
Juliana sai pian tietää odottavansa taas uuta lasta, vaikka Edwin oli vielä vauva. Juliana oli silti kovin onnellinen kolmannen lapsen tulosta, vaikkei ollutkaan odottanut sen tapahtuvan näin pian.
"Mitäs minun kaunis vaimoni ja poikani täällä tekevät? Ollaanko sitä lounaalla täällä ilman iskää? Tällä tahdilla sinusta kasvaa iso poika", Thomas lässytti Edwinille, Julianan samalla hymyillessä miehelleen säteilevästi. Thomas silitti ohimennen hellästi vaimonsa kasvanutta vatsaa, hän oli ilahtunut kuullessaan Julianan kolmannesta raskaudesta.
Sitten saapuikin Edwinin syntympäivä. Tämän oli aika kasvaa taaperoksi. John oli koulussa, mutta Thomas katsoi innoissaan poikansa kasvua.
Edwinkin näytti kasvettuaan kovasti äidiltään, kuten isoveljensä.
Johnin uurastus palkittiin koulussa ja hän toikin kympin todistuksen näytille isälleen.
"Hienoa poika, tuolla tyylillä sinusta tulee hyvä jatkaja tälle tilalle. Paljon parempi kuin minusta!" Thomas kehui poikaansa ja halasi tätä onnellisena.
"En ikinä voisi olla parempi kuin sinä isä", John vastasi hämmentyneenä. "Minä uskon että tulet olemaan", Thomas vastasi. "Sitä paitsi kuningas on ilmoittanut verojen korotuksesta, joten sinulle voi koittaa vaikeammat ajat ollessasi tilan isäntänä, joten tarvitsemmekin sitä."
Koko perhe söi illallista yhdessä. John oli ollut mietteliäs isänsä kanssa käydystä keskustelusta asti. "Isä puhuit aiemmin jotain verojen korotuksesta, mutta mitä se tarkoittaa? Tuleeko meille vaikeampaa pärjätä?" John kysyi huolestuneena. "Thomas, et saisi vaivata poikaa vielä tuollaisilla asioilla. Hän on liian nuori vielä", Juliana sanoi Thomasille ennenkuin tämä ehti vastata. "Silti hänen tulee oppia nämä asiat tarpeeksi ajoissa, jotta hän voi varautua", Thomas vastasi Julianalle vakavana.
"Mutta se tarkoittaa sitä, että meidän tulee maksaa aatelisille enemmän osuutta saaduista tuloistamme eli sadostamme, jolloin meille itselle jää vähemmän ruokaa ja rahaa. Kuningas on tiedottanut rakentavansa armeijan puolustamaan valtakuntaa, mutta meille talonpojille se tarkoittaa sitä, että meille ei jää paljoa millä elää", Thomas selitti pojalleen. "Mutta miksi kuningas rankaisee meitä? Eikö aateliset voi maksaa sen armeijan?" John kysyi ihmeissään. "En tiedä, mutta uskon että tässä asiassa halutaan kaikkien säätyluokkien osallistuvan, me talonpojat vain kärsimme tilanteesta eniten", Thomas vastasi katkeran kuuloisesti.
Julianan raskaus eteni ajallaan. Vatsa alkoi olla jo mukavan kokoinen. "Oi Thomas, lapsi potkaisi!" Juliana kiljahti innoissaan.
"Antaisit Johnin vielä olla lapsi, kun hän vielä voi", Juliana sanoi miehelleen aamiaisella. "Kulta, niinkuin sanoin hänen täytyy tietää. Tulevaisuus on hänelle epävarmempi ja toivon, että hän pystyy elättää sitten perheensä, kun sen aika tulee", Thomas selitti tarkemmin.
"Mutta Johnin tulevaisuus on jokatapauksessa varmempi kuin muiden lastemme. Emme voi tietää vielä saako Edwin ollenkaan omaa tilaa tai luostarilta vuokratilaa", Thomas sanoi hiljempaa, vaikkei Edwin vielä ymmärtänytkään hänen sanojaan. "Tiedän, toivon kovasti, että hän sen saa, mutta emme voi silti murehtia sitä vielä. Meidän tulee elää päivä kerrallaan", Juliana neuvoi miestään. "Olet oikeassa kuten aina", Thomas vastasi.
Salkopavut olivat ilmestyneet syksyn sadosta ensimmäisenä esiin, jolloin Thomas ja John pääsivät keräämään niiden tuottaman sadon.
"Tätä vauhtia kun muukin sato kasvaa niin ehdimme kerätä ne ennen talven tuloa", Thomas selitti Johnille. "Mitä jos lumi ehtii ennenkö olemme keränneet sadon?" John kysyi mietteliäänä. "Silloin sato saattaa ehtiä mennä piloille kylmyyden vuoksi. Meidän tuleekin siksi olla nopeita, kun muutkin kasvit alkavat tuottaa satoa", Thomas selitti.
Julianan vatsa kasvoi kasvamistaan ja olikin jo kovin suuri. Julianan päivät kuluivat paljolti Edwinin kanssa nyt kun tämä raskaus tuntui helpommalta kuin aikaisemmat raskaudet. Juliana oli iloinen, että pystyi hoitamaan Edwiniä myös taaperona, Johnin taaperoaika kun oli jäänyt häneltä niin kovin lyhyeksi vaikean raskauden vuoksi.
Edwinistä oli kuoriutunut kunnon mammanpoika. Poika seurasi äitiänsä kaikkialle ja vaati tämän huomiota kokoajan. Joskus Juliana koki huonoa omaatuntoa siitä, kun hän ei millään ehtinyt huomioida Johnia yhtä paljon kuin Edwiniä. Syksyn saapuessa John oli viettänyt paljon enemmän aikaa isänsä kanssa pellolla.
Thomasin sato oli alkanut ottaa takapakkia. Tuholaiset olivat ilmestyneet takaisin ja uhkasivat tappaa esiin tulleet mansikat. Thomas alkoi taas kovasti huolestua talvesta selviytymisestä. Rahat olivat jo tiukilla muutenkin ja nyt kolmannen lapsen myötä heillä tulisi olemaan yksi suu ruokittavana lisää. Jos tuleva sato jäisi liian pieneksi, niin Thomasin pitäisi valita perheensä elättämisen ja korotettujen verojen maksun väliltä.
John ja Edwin leikkivät yhdessä vanhalla palikkapöydällä. Edwin ei vain tuntunut tajunneen vielä palikoiden ideaa tunkiessaan niitä mielummin suuhunsa, John yritti kärsivällisesti opettaa veljeään. "Alle laitat näitä isoja palikoita ja sit pinoat pienempiä päälle isoiksi torniksi niinkuin aatelisilla on linnoissaan", John opasti näyttäen esimerkkiä.
Juliana oli herännyt sinä aamuna niin aikaisessa, ettei aurinkokaan ollut vielä noussut. Hänen olonsa oli tuntunut tukalalta. Juliana nousi siivoamaan keittiön loppuun, joka oli eiliseltä jäänyt kesken. Kesken pesuämpärin pyyhkimisen, hän alkoi tuntea kipeitä supistuksia, jotka alkoivat vain tulla tiheämmin.
Juliana tajusi synnytyksensä alkaneen ja raahautui herättämään Thomasin ja samassa Johnkin heräsi äitinsä tuskanhuutoihin. Thomas haki nopeasti läheisestä luostarista taas nunnan avuksi synnytykseen.
Jo tunnin kuluttua kehdoissa makasi kaksi tervettä lasta. Juliana olikin odottanut kaksosia! Vasemmalla puolella makasi perheen ensimmäinen tyttö, joka sai nimekseen Emma. Oikealla kehdossa makasi Emman kaksoisveli, joka sai nimekseen Bryce. Emma peri äitinsä ihonvärin ja isänsä silmien värin, kun taas Bryce peri molemmat isältänsä.
Juliana oli onnesta soikeana saadessaan kerralla lisää kaksi lasta. Hän eikä kukaan muukaan perheestä ollut osannut arvata kaksosten tuloa. Kaksoset saivatkin jakaa lastenhuoneen Edwinin kanssa.
John oli innostunut kalastamisesta ja tilan oma lampi sopi siihen puuhaan hyvin. Se antoi hänelle välillä tauon kasvimaalla kykkimisestä. John oli myös alkanut huomata, että sai kalastamisesta voimia jaksaa paremmin koulussa ja päivän töissä.
Joskus John sai kalastamiseen myös seuraa isästänsä. Thomas ei kuitenkaan häirinnyt poikaansa, vaan antoi tämän kalastaa rauhassa sopusohtaisen hiljaisuuden vallitessa heidän välillään.
Nyt kun Edwin ei enää ollut perheen nuorin lapsi, niin tämä oli alkanut huomata, että äidin huomiosta piti kilpailla entistä enemmän. Julianalla oli kädet täynnä työtä kolmen pienen lapsen kanssa, mutta hän kuitenkin yritti huomioida kaikkia kolmea tasaisesti.
Onneksi Edwinin koitti kuitenkin kasvaa lapseksi, jolloin Julianan taakka edes vähän helpottui. Pojasta kasvoi oikein suloinen.
Joskus Thomaskin kävi hoitamassa pienimpiä lapsiaan ennen menoaan ulkotöihin.
Nyt kun Edwin oli lapsi, niin hänen oli aika oppia hoitamaan myös perheen peltoa. Halusihan Thomas, että Edwinilläkin olisi vielä tilaisuus saada oma tila ja sitä varten tämänkin tulisi oppia hoitamaan sitä oikein.
Juliana oli valmistanut aamiaista koko perheelle ennen poikien lähtöä kouluun. "Muistakaa sitten, että Sommerit tulevat käymään huomenna kylässä. Haluan, että teette hyvän vaikutuksen heihin", Juliana ohjeisti poikia. "Tuleeko Flora myös?" John kysyi ujosti. "Kyllä heidän kolme vanhinta lastaankin tulevat vanhempien lisäksi. Sinäkö tunnet jo Floran?" Juliana uteli esikoiseltaan. "Joo me ollaan leikitty välillä Floran kanssa", John sanoi ja punastui hiukan. "No sehän on hyvä", Juliana sanoi ja loi merkitsevän silmäyksen Thomasiin.
"Edwin sinunkin olisi hyvä tutustua Sommereiden lapsiin, saisit leikkikavereita lisää ja heillä on kuitenkin kaksi poikaa. Colin on sinun ikäisesi", Juliana sanoi kannustavasti.
Emma ja Bryce veivät edelleen Julianan aikaa paljon. Onneksi kaksosilla näytti olevan hyvin samanlainen rytmi kaiken suhteen.
Silti Juliana huomasi kodin olevan kovin sotkuinen kaksosten hoidon takia. Nyt olisi hyvä syy terästäytyä siivoilussa, kun Sommerit tulisivat kylään.
Juliana ja Thomas jännittivät hiukan Sommerien kyläilyä. Vierailu järjestettiin nimittäin siksi, jotta molempien perheiden lapset tutustuisivat ja vanhemmat voisivat keskenään suunnitella lasten naimakauppoja. Cotterit kuitenkin toivoivat, että pojista jompi kumpi saisi itse päättää puolisonsa Sommerien lasten joukosta ja kokisi tähän vielä aitoja tunteita. He eivät haluisi pakkonaittaa lapsiaan, ilmassa tulisi olla oikeaa rakkautta.
"Tämähän sujuu hyvin, John on jo ennestään tutustunut Floraan ilman, että edes tiesimme", Juliana sanoi iloisesti. "Niimpä, toivottavasti vierailu sujuu myös. Sommerien kanssa tehty avioliitto olisi kuitenkin hyvä vahvistamaan perheidemme välejä", Thomas sanoi toiveikkaasti.
Sitten Sommerit jo tulivatkin vierailulle. John ja Edwin esittäytyivät kohteliaasti perheen vanhimmille lapsille. Sillä aikaa, kun perheiden emännät vaihtoivat kuulumisia.
Juliana oli valmistanut maukkaan päivällisen koko väelle ja kaikki istahtivatkin syömään. Leo jäi syötyään seisomaan pöydän ääreen ja jutteli Thomasin kanssa viljelystä, lasten silmäilessä toisiaan hiljaa.
Thomas huomasi hieman kiusaantuneen tunnelman ja alkoi kysellä Sommerien lapsilta kohteliaasti kuulumisia. John taas kuunteli kiinnostuneesti, kun Flora kertoi vuorollaan päivästään. Colinin aletessa kertoa koulusta, jäi John katsomaan Floraan päin ja huomasi tytön katsovan ujosti takaisin ja hymyilevän. John punastui ja tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä. Poika kääntyi kiireesti katsomaan Coliniin päin ennen kuin joku huomaisi.
Syönnin jälkeen Flora poistui hetkeksi katsomaan perheen kaksosia Julianan kannustamana. John jäi istumaan pöytään mitään näkemättä ja miettimään aikaisemmin tapahtunutta katsetta, kuulematta mistä aikuiset keskustelivat.
Sitten hän huomasi Floran joka napautti häntä olalle hellästi saaden pojan nousemaan pöydästä. "Mun ja Evan pitää nyt lähteä, meillä on vielä paljon kotitöitä ja läksyjä tekemättä", Flora sanoi pojalle harmissaan. "No höh, leikitäänkö joku päivä yhdessä puistossa?" John kysyi ujolla äänellä. "Tottakai. Käykö heti huomenna?", Flora ehdotti ja halasi poikaa tämän yllätykseksi.
"Joo, mä pyydän vain vanhemmilta sitten luvan, mutta pitäisi onnistua", John sanoi mielissään ja irtautui hitaasti tytön halauksesta, oikeasti hän ei olisi halunnut halauksen päättyvän ollenkaan.
Flora katsoi poikaa pitkään hymyillen, Johnin punehduttua vain lisää. "Kiva, nähdään sitten huomenna", Flora sanoi iloisesti. "Joo nähdään", John sanoi myöskin hymyillen.
Perheen vanhemmat olivat tarkkailleet Johnin ja Floran tilannetta sivusta. Perheiden emännät olivat hyvin innoissaan siitä, miten lapset olivat käyttäytyneet. "Flora oli aivan yhtä hymyä Johnin kanssa ja se on harvinaista, että hän on noin iloinen. Johnilla on selvästi häneen hyvä vaikutus", Edith selitti Julianalle onnellisena. "Se on hyvä ja John selvästi on ihastunut teidän tyttöönne. Hän ei saanut silmiään irti Florasta", Juliana kertoi Edithille innoissaan.
Vierailun jälkeen Edwin ja John jäivät perkaamaan rikkaruohoja mietteliäinä. Edwin oli huomannut veljensä viihtyvän Floran kanssa ja hieman kadehti näiden välejä. Edwin tiesi, että John saisi valita ensimmäisenä puolison, kun tulisi naimaikään ja tämän illan perusteella se olisi Flora. Eikä Edwin voinut moittia, tyttö oli nätti, nätimpi kuin siskonsa Eva.
Edwin tiesi että olisi onnekas, kun saisi valita itse oman puolisonsa naimaiässä, monet koulun pojat olivat kertoneet, että heille oltiin jo suunniteltu muiden talonpoikien tyttöjä, eivätkä he saaneet vaikuttaa valintaan itse. Mutta heidän vanhempansa sentään antaisivat lastensa valita puolisonsa itse.
John jäi vielä viimeisenä kasvimaalle, poikien mennessä nukkumaan. Yhtäkkiä talven ensimmäiset lumihiutaleet alkoivat leijailla maahan. Talvi oli tullut. "Ei vielä saa tulla lunta. Sato kylmettyy piloille", Thomas huudahti ääneen.
Sisällä Juliana havahtui samaan kuin Thomas. "Lunta!" Juliana huokaisi ja katsahti ikkunaan, mistä näki Thomasin vielä uurastavan ulkona. Lumihiutaleet leijailivat uhkaavasti kohti maanpintaa tuoden mukanaan kylmän, pitkän talven, josta heidän tulisi selviytyä. "Toivottavasti pärjäämme talven", Juliana sanoi puoliääneen huolestuneena.
**************
Cotterien osa oli sitten siinä. Sainpas tämän ulos vielä elokuun puolella. Cottereilla tuntuu olevan tällä hetkellä näistä perheistä tasaisinta arkea. Tulevaisuus tuo kumminkin tähänkin perheeseen eloa, kun aikaa lähtee kulumaan ja avioliittoja saa alkaa suunnitella perheen lapsille entistä enemmän. Kommentteja osasta?
Onko muilla muuten ongelmia sivujensa sivupalkkien päivityksessä? Itse en saa päivitettyä sivupalkkeja pääsivulta, kun sitä "editointikynää" ei ole näkyvissä :/ Koodin kautta jotenkin pystyi päivittämään, mutta ei enää samalla tapaa, mitä ennen.
