perjantai 23. huhtikuuta 2021

Osa 14. Vane

Tämä osa tulikin tehtyä nopeasti kauppaitten osien jälkeen. Mulla on ollut nyt intoa ja energiaa kirjoittaa uusia osia. Nyt osan pariin.

Aiemmin Vaneilla tapahtunutta:

Paroni William ja Paronitar Ariana olivat päätyneet naimisiin vanhempiensa välisellä sopimuksella. Ennen Arianan naimista, William oli tapaillut perheeltänsä salaa alempaan säätyluokkaan kuuluvaa naista, joka paljastui kuninkaallisten ylimmäksi palvelusneidoksi, Thea Pageksi. Kuitenkin kihlatessaan aatelisperheen tyttären Arianan, oli Williamin ollut pakko päättää suhde Thean kanssa. Hänen vanhempansa eivät olisi nimittäin ikinä hyväksyneet Theaa, olihan tämä vain kauppiasperheen tytär. 

Vuosia myöhemmin William tapasi uudestaan Thean kartanonsa ulkopuolella. Williamin ja Thean kohtaaminen nosti kummallekkin heistä vanhat tunteensa takaisin pintaan. William tajusi, että hän oli ollut koko sen ajan onneton ilman Theaa ja alkoi haikailla naista takaisin. Thea kuitenkin katui Williamin näkemistä ja syöksyi sekavin tuntemuksin takaisin linnaan.

Ariana oli täysin tietämätön miehensä aikaisemmasta salasuhteesta. Ariana kuitenkin oli huomannut Williamin olevan tavallista etäisempi ja alkoi huolestua avioliittonsa tilasta. Ariana oli aina tiennyt, että Williamilla ei ollut tunteita häntä kohtaan, mutta hän oli kuitenkin oppinut välittämään miehestänsä. Ariana alkoi odottaa esikoistaan ja synnyttikin pienen vastoinkäymisen jälkeen kauniin tyttären, joka nimettiin Lilyksi. Syntymästään asti Ariana rakasti pientä tytärtänsä eniten koko maailmassa. Lilyn syntymän jälkeen Ariana alkoi kaivata lisää lapsia ja pian hän tulikin uudestaan raskaaksi. 


Ariana jutteli pienelle tyttärelleen, joka hymyili hänelle iloisesti. Lily kasvoi kovaa tahtia ja Ariana välillä toivoi, että olisi voinut pysäyttää ajan.


Onneksi Ariana ei jäisi ilman pientä vauvaa, sillä seuraava vauva ilmoitti jo kovasti tulostaan. Ariana tunsi joka päivä isoja potkuja vatsassaan.


William oli tutustunut herttua Nicolakseen, miehestä huhuttiin monelaista rahvaiden parissa, mutta William ei halunnut kuunnella huhupuheita. Tulisihan hänen kuitenkin olla hyvissä väleissä kaikkien ylhäisaatelien kanssa.


"Vaimoni on synnyttänyt pojan, josta joskus tulee vielä herttua minun jälkeeni. Ajattelimme katsoa hänelle puolisoksi kuningasparin prinsessoista jompaa kumpaa. Tietysti tyttäresi voisi olla oiva valinta, jos kuningaspari naittaa tyttärensä joillekkin muille", Nicolas kertoi suunnitelmistaan. "Niin tietysti minäkin odotan ensin kuningasparin päätöstä, ennenkö lähden katsomaan Lilylle muita ehdokkaita. Tietysti herttuan vaimona asema olisi seuraavaksi paras", William vastasi kunnioittavasti. Kuitenkin hänen mielestään oli liian aikaista vielä solmia avioliittoja ja hän ainakin halusi ensiksi nähdä millaisia valtakunnan aatelisten lapsista kasvaisi ja ketkä vielä saisivat lisää lapsia.


Lilyn syntymäpäivä koitti ja tämän oli aika kasvaa taaperoksi.


Nätiksi kasvanut lady Lily Vane.


Arianan vatsa sen kun kasvoi kasvamistaan. Joskus nainen oli varma, että tunsi useammat jalkaparit, mutta ei voinut olla varma.


Lilystä kuoriutui nopeasti taitoja oppiva tyttö ja hyvin musikaalinen persoona. Lily saattoi viettää tunteja soittaen yksistään.


Williamin ja Arianan suhde ei ollut muuttunut yhtään lastensaannin myötä. Ulospäin William oli edelleen etäinen, eikä kertonut vaimolleen, mikä tätä vaivasi. Oikeasti William kävi sisäistä kamppailua itsensä kanssa. William halusi Thean omakseen, mutta sormus hänen sormessaan sekä nykyinen ja tulevat lapset pakottivat hänet pysymään Arianan kanssa. Lisäksi hän tiesi millaiset juorut valtakunnassa kiertäisivät, jos hän ottaisi palvelusneidon vaimokseen sen jälkeen, kun olisi hyljännyt ja purkanut avioliiton aatelisnaisen kanssa, joka oli hänen lastensa äiti. Moonlakessa papisto ei muutenkaan hyväksynyt avioliiton purkamista missään tilanteessa ja sitä yrittävät saivat rangaistuksen.

***********


William hoiti Lilyä, silloin kun Ariana oli liian väsynyt raskautensa vuoksi. Lily oli alusta asti osannut hurmata vanhempansa, vaikkei tämä vielä osannutkaan käyttäytyä kuin aatelisladyn tuli. "Lily, ladyn tulee syödä lusikalla, ei sormilla", William torui tytärtään, joka kauhoi puuroa suuhun kämmenellään.


Toruja saadessaan, Lily katsoi surullisena isäänsä. William heltyi tytön ilmeelle ja nosti tämän. "Älä huoli, sinulla on vuosia aikaa oppia ladyn tavoille. Ja voi olla ettei sinun tarvitse oppia kaikkia aateliladyn tapoja, luultavasti hurmaat pojat pelkällä olemassaolollasi", William sanoi hellästi hymyillen ja kutitti Lilyä, saaden tämän nauramaan.


Sitten tuli Arianan aika synnyttää. Nainen sai huudettua säikähtäneen Williamin paikalle, joka ei tiennyt miten päin olisi ollut. "Hae nunna apuun!" Ariana kiljaisi miehelle polttojen välistä.


Synnytyksen jälkeen Ariana toi kaksi lasta Williamin eteen. He olivat saaneet kaksoset. Williamin sylissä makasi tyttö, joka nimettiin Daisy Vaneksi. Ja Arianan sylissä poika, joka nimettiin Peter Vaneksi. Molemmat perivät isänsä ihon ja vanhempiensa hiusvärin. Daisy peri isänsä silmät ja Peter äitinsä silmät.


Laskettuaan lapset kehtoonsa, heltyi William suikkaamaan vaimollensa suukon. "He ovat täydellisiä. Tyttö ja poika. Ja minulla on nyt perijä", William sanoi tunteikkaana.


Myös Lily iloitsi uusista sisaruksistaan, vaikkei heistä vielä seuraa hänelle ollutkaan.


Ariana päätti, että Lily oli tarpeeksi vanha opettelemaan puhumaan. Aluksi Lilyä ei kuitenkaan kiinnostanut puhumaan opettelu, vaan tämä tuijotti mielummin kaikkialle muualle.


Lopulta kuitenkin sieltä tuli ensimmäisenä sanana äiti. Ariana oli riemuissaan.


Nyt kun heillä oli kolme lasta ja kaikki olivat vielä niin pieniä, etteivät voineet huolehtia itsestään, jolloin Arianan koko aika kului lastenhoidossa. Vuoronperään syöttämisessä, vaipan vaihdossa ja yöastian käytön opettamisessa. Ariana ei kuitenkaan kaivannut palvelijaa avuksi, hän halusi hoitaa ja kasvattaa lapset itse.

*************


"Kiitos, että tulit", William sanoi Thealle, joka oli hänen pyynnöstään saapunut samaan paikkaan, missä he olivat viimeksi kohdanneet. Oli keskiyö ja kaikki muut olivat nukkumassa. "William, tämä on väärin, emme saisi tavata toisiamme. Sinulla on perhe. Ja entä jos joku näkee meidät?" Thea vastasi epäröiden.


"Kaikki nukkuvat, kukaan ei häiritse meitä täällä. Mutta Thea kutsuin sinut tänne, koska minä en voi enää kieltää tunteitani. Olen halunnut sinut omakseni, siitä asti, kun viimeksi tapasin sinut. Ja tiedän, että sinullakin on tunteita minua kohtaan, et voi sitä kiistää", William sanoi, päästäen kaiken ulos, mitä oli viime aikoina ajatellut. "Voi Will, tämä kaikki on niin hämmentävää. Minun piti olla päässyt jo yli sinusta, mutta tässä me olemme", Thea vastasi ujosti.


"Mutta minä en ole päässyt yli sinusta, en kunnolla koskaan. Olen valehdellut itselleni kaikki nämä vuodet", William sanoi silittäessään hellästi Thean kasvoja. "Niin olen minäkin", Thea vastasi hymyilleen miehen kosketuksesta.


"Mutta minun saatava tietää. Miksi hylkäsit minut? Miksi nait toisen naisen? Etkö rakastanut minua?" Thea kysyi ja katsoi Williamia vaativasti. Hän halusi tietää vastaukset kysymyksiin, joita oli miettinyt niin monta vuotta."Olin nuori, enkä osannut sanoa vanhemmilleni vastaan. He onnistuivat pakottamaan minut toisen kanssa naimisiin. En minä halunnut naida Arianaa. Mutta eivät he olisi ikinä hyväksyneet sinua ja uhkasivat viedä minulta perintöni, jos en tee kuten he haluavat", William selitti ääni täynnä katkeruutta.


"Voi kaikki nämä haaskatut vuodet, mitkä olisimme voineet olla yhdessä", Thea sanoi surullisena kuultuaan Williamin vastauksen. "Mutta voimme ottaa sen ajan takaisin. Jos tapailemme salaa, niin kukaan ei saa tietää meistä, jolloin emme satuta ketään", William sanoi tarjoten ratkaisua, rutistaessaan Theaa sydän kaipausta täynnä."Hyvä on, tehdään se, tapaillaan salaa", Thea myöntyi hymyillen. Hän halusi edes palan Williamia itselleen, vaikkei voinutkaan saada tätä kokonaan.


Myöntävän vastauksen saadessaan, William suuteli Theaa intohimoisesti. "Rakastan sinua", William sanoi suudelten välistä hiljaa. "Minäkin rakastan sinua", Thea vastasi onnellisena.


"Haluan sinut nyt tässä", William sopersi intohimosta sekaisin suudellen naista entistä vaativammin.


William johdatti Thean lammen viereiselle pusikolle. Hän riisui naiselta tämän mekon, jättäen jäljelle vain alushameen. Siinä paikassa kumpikaan ei välittänyt siitä, että joku saattaisi nähdä heidät.


"William, muista että olen neitsyt, joten ole hellä", Thea sanoi, katsahtaen miestä hymyillen. Hän oli aina salaa toivonut ensimmäisen kertansa tapahtuvan Williamin kanssa.

*************


"Se oli täydellistä", Thea sanoi onnellisena tapahtuneen jälkeen. 


Maailmalta riistetyn hetken jälkeen, Thea puki ylleen ja poistui kartanon tontilta, Williamin jäädessä tuijottamaan rakkaansa perään.

***********


Vanen arki jatkui muuten samanlaisena. Lily ja kaksoset pitivät Arianan kiireisenä.


Ariana oli alkanut huomaamaan, että William vältteli häntä yhteisillä aterioilla. Monet kerrat hän sai syödä yksin ruokansa. Hän ei vain osannut sanoa, miksi mies niin teki.


Onneksi Arianalla oli lapset ilahduttamassa hänen päiviänsä. Avioliitto Williamin kanssa tuntuikin päivä päivältä kurjemmalta. Ariana kun välitti miehestään kuitenkin kovasti, vaikkei tämä ollutkaan hänen sielunkumppaninsa. Mutta William ei tuntunut pitävän häntä enää minään.


Lily oli myös musiikin lisäksi innostunut piirtelystä, kun William oli hankkinut lapsilleen liituja ja paperia.


Thean kanssa tapahtuneen jälkeen, William oli onnensa kukkuloilla. Hän oli saanut Thean takaisin, vaikkei koskaan voisi tuoda suhdettaan julki tämän kanssa. Ensimmäistä kertaa vuosiin William oli onnellinen saadessaan tavata rakastamaansa naista. Silti mies koki myös huonoa omaatuntoa Arianan ja lasten vuoksi. Hän tiesi, että toisen naisen tapaileminen oli väärin, mutta vannotti itselleen, että Ariana ei saisi koskaan tietää suhteesta.


Ariana oli iloinen, sillä Lilyn oli aika kasvaa lapseksi.


Kaunottareksi kasvanut lady Lily Vane.


Nyt kun Lily oli lapsi, niin William alkoi osallistua yhteisille aterioille. Monesti kumpikin vanhemmista keskittyi juttelemaan Lilyn kanssa, jotta heidän ei tarvinnut niin paljon keskustella toistensa kanssa.


"Ja kun menet tyttöjen tapakouluun, niin muista tutustua muihin aatelistyttöihin. Erityisesti Wessexien prinssessoihin, niin luot hyviä suhteita perheidemme välille", William ohjeisti Lilyä, ennen ensimmäistä koulupäiväänsä."Kyllä isä. Opinkohan koulussa soittamaan vielä paremmin kuin nyt? Ja entä opinko kirjoittamaan ja lukemaan latinaa?"Lily kyseli innoissaan. "Tietenkin opit kultaseni. Siellä on erittäin hyvät opettajat. Ja mikä tärkeintä opit käyttäytymään kuten lady", Ariana vastasi.

**********


Thea oli kertonut olevansa kovin kiireinen kuninkaallisten lasten kanssa, joten tämä ei ollut ehtinyt tavata Williamia. Olivat he yhden hetken varastaneet, kun William oli ollut kuninkaan luona vierailulla, mutta eivät enää sen jälkeen. Kuitenkin Williamilla oli omat tarpeensa ja siihen hän hyödynti aviollista velvollisuuttaan Arianan kanssa.


Ariana oli tyytyväinen Williamin huomionosoituksiin sängyn puolella, mutta huomasi tämän edelleen välttelevän hänen kanssaan olemista sängyn ulkopuolella. Arianalla oli tunne, että mies salasi jotakin, mutta Ariana ei vieläkään tiennyt mitä se oli.


Sitten koitti kauan odotettu kaksosten syntymäpäivä.


Kaksoset kasvoivat taaperoiksi Arianan sylissä, Williamin ollessa kuninkaan antamissa työtehtävissä ja Lilyn tyttöjen tapakoulussa.


Tuleva paroni Peter Vane.


Ja siskonsa lady Daisy Vane.


Peter muistutti paljon isäänsä hiusväriänsä myöden. Ajan myötä näkisi minkä luonteinen pojasta tulisi, mutta William uskoi, että Peteristä tulisi hyvä paroni oikealla kasvatuksella ja koulutuksella.


Lily oli vieläkin vanhempiensa silmäterä. Tyttö oli ystävällinen ja herkkä persoona.


Lily oli edelleen kovin älykäs ikäisekseen ja oppi nopeasti. Tyttöjen tapakoulu olikin lähtenyt hyvin sujumaan latinan kirjoittamisen osalta.


"Koulussa on opetettu, että maailmassa on kovin ihmeellisiä asioita, jotka Jumala on luonut. Mutta miksi Jumala on luonut maailmaan myös pahoja olentoja? Miksi Jumala antaa syntien olla olemassa? Miksi hän on luonut pahuuden alunperin?" Lily kummasteli illallisella koulupäivän jälkeen. William meni aivan sanattomaksi tyttärensä terävistä kysymyksistä. "Kukaan ei tiedä. Sellainen Jumala vain on", William vastasi. "Mutta siinä ei ole minun mielestäni järkeä", Lily vastasi takaisin.

"Ei sinun silti tarvitse maailman pahuudesta huolehtia. Aatelisnaisena sinun tehtäväsi on käyttäytyä kuten ladyn kuuluu, mennä naimisiin, pitää huoli miehestäsi ja tämän kodista ja saattaa maailmaan omia lapsia. Eikä miettiä maailman menoa", William opasti. "Mutta isä...", Lily aloitti väittääkseen vastaan. "Shh, nyt kotitehtävät loppuun ja sitten nukkumaan", William sanoi hiljentäen tytön vastaväitteet. William tuumi mielessään, että ehkä Lily saattoi olla liiankin terävä.


Laitettuaan kaksoset unten maille, oli Ariana itsekkin menossa nukkumaan, kun huomasi mahansa pyöristyneen. Hän odotti neljättä lasta.


William havahtui hereille, Arianan tullessa nukkumaan. Mies nousi ylös välittämättä vielä vallitsevasta yöstä. Hänen täytyi saada puhua Thean kanssa. Naisesta ei ollut kuulunut pihaustakaan viikkoihin. Mitä jos tämä oli jäänyt kiinni viimekertaisen yhdessä vietetyn hetken jälkeen? Mitä jos nainen oli erotettu palvelusneidon työstään kuninkaan kuullessaa suhteesta? Se olisi silloin hänen vikansa.

William kirjoitti Thealle pitkän kirjeen ja pyysi tätä ottamaan yhteyttä. William oli kovin huolestunut tilanteesta. Jos naista ei oltukaan erotettu, niin miksi Thea ei halunnut tavata häntä?

*************

Siinä oli tämä osa. Seuraavaksi onkin Byroneiden vuoro. Mitä piditte tästä osasta? Mitä veikaatte Thealle käyneen?