maanantai 10. toukokuuta 2021

Osa 15. Byron


Aiemmin Byroneilla tapahtunutta:

Kreivi Henry ja Kreivitär Felicia olivat vielä tuore pariskunta. Henry oli itse saanut valita puolisonsa aatelistyttärien joukosta ja hän oli päätynyt Feliciaan, johon oli ollut rakastunut jo monta vuotta. Felicia oli tuntenut samoin Henryä kohtaan ja he olivat astelleet avioliiton satamaan. Byroneilla oli ollut ennen hyvin rahaa, mutta Henry ja hänen isänsä olivat kuluttaneet suvun rahavarat. Henry oli perinyt isänsä uhkapeliriippuvuuden, joka vähensi rahakirstun sisältöä entisestään. Miehensä selän takana Felicia piti kirjaa perheen vähäisistä rahoista ja yritti keksiä ratkaisuja, jolla perhe tulisi toimeen tulevaisuudessakin. Perheellä ei ollut ollenkaan varaa pitää omaa palvelijaa, joten Felicia piti huolta kodista. 

Henry alkoi pian kaivata lapsia. Felicia ei tuntenut itseään äidilliseksi, mutta suostui silti miehensä toiveeseen. Jonkin ajan kuluttua Felicia tuli raskaaksi ja synnytti heti pojan, joka perisi Henryn. Poika nimettiin Jamie Byroniksi. 

Pian Jamien syntymän jälkeen Felicia tuli uudestaan raskaaksi. Hänen toinen raskautensa meni kuitenkin kesken ja pariskunta suri menetettyä lastaan. Erityisesti Felicia lamaantui surustaan ja menetti elämänhalunsa, sulkeutuen kammariinsa useiksi viikoiksi. Henry kärsi myös lapsen keskenmenosta, mutta yritti silti olla vaimonsa tukena. Felicia ei kuitenkaan ottanut miehensä tukea vastaan ja sulkeutui tältä. Nainen syytti Henryä sekä erityisesti itseänsä keskenmenosta eikä halunnut enää lapsia, peläten muidenkin raskauksien menevän vain kesken. Jamie tuntui olevan hänen ainut lohtunsa elämässä.

Henryn epätoivo syveni, kun Felicia ei tuntunut pääsevän menetyksestään yli. 1. Kierroksen extraosassa nähtiin, kun Henry uskaltautui Moonlaken syrjäiseen metsään, jossa huhuttiin asuvan noitia. Moonlakessa oli kiellettyä olla tekemisissä minkään yliluonnollisen kanssa, mutta siitä huolimatta Henry tapasi hyvän noidan, Alice Whitedin, joka suostui auttamaan häntä. Alice teki tälle taikajuoman, joka juotuna tekisi juojansa raskaaksi ja suojelisi syntymätöntä lasta äidin vatsassa. Alice kuitenkin varoitti, että taikajuomilla saattoi olla odottamattomia seurauksia, joita edes noidat eivät osanneet kunnolla arvata. Henry otti taikajuoman siitä huolimatta vastaan ja vannoi jääneensä noidalle palveluksen velkaa.


Felician olotila ei ollut helpottanut, hän suri edelleen lapsensa keskenmenoa. Hän vietti edelleen suurimmanosan päivästään makuukammarissa, poistuen ainoastaan hoitamaan Jamietä.


Sillä välin Henry koitti pitää huolen taloudesta, mutta kreivin tehtävät tuli silti hoitaa. Kaikki aateliset kyllä olivat tietoisia heidän lapsensa keskenmenosta ja suruajasta, mutta arkeen piti silti palata jossain vaiheessa.


Henryllä oli oma tapansa käsitellä lapsen keskenmenoa. Hän oli alkanut viihtyä kartanon pihamaan treenausalueella, jossa oli aikoinaan opetellut oman isänsä kanssa miestentaitoja. Roikkuvan säkin lyöminen ja potkiminen helpotti kummasti oloa. Sitäpaitsi se antoi hänelle hyvän tilaisuuden vältellä ankeita sisätiloja, jossa Feliciasta kaikuva tuska viilsi häntä yhä enemmän.


Paroni William tuli yhtenä päivänä vierailemaan Henryn tykönä. Mies halasi kovia kokenutta ystäväänsä, lapsen menettäminen oli varmasti rankkaa koko perheelle.


"Mukavaa, että päätit tulla vierailemaan. Kartanossa on niin kovin hiljaista, kun Felicia on paljon vuoteenomana. Mitenkäs teillä menee? Onko Ariana jo synnyttänyt?", Henry kysyi. "Ei vielä, mutta hänen mahansa alkaa olla jo kovin iso, joten synnytys ei ole kovin kaukana. Lily taas on kasvanut jo hurjasti", William vastasi.


"Entä onko vaimosi yhtään paranemaan päin?" William kysyi. "Ei ole, hän on edelleen yhtä sulkeutunut ja tuskainen kuin aiemminkin. Tiedän, että hänellä kestää aikansa päästä tilanteesta yli ja hän tekee sen omalla tavallaan, mutta hän on ollut tuollainen jo kauan. Tuntuu pahalta nähdä hänet tuollaisena. En tiedä, mitä voisin enää tehdä", Henry avautui.


"Minusta tuntuu, että et voikkaan tehdä enempää. Hänen on itse käsiteltävä asia ja hyväksyttävä tilanne. Sinun täytyy vain olla tukena sitten, kun hän sitä itse haluaa", William vastasi mietteliäästi. "Mutta se on niin vaikeaa olla tekemättä mitään", Henry sanoi harmissaan. Hänen olisi tehnyt mieli kertoa Williamille noidalta saamastaan avusta, mutta päätti kuitenkin olla hiljaa. Hän ei halunnut tunnustaa miehelle rikkoneensa lakia, vaikka luottikin tähän.


"Tietysti voisin pyytää Arianaa käymään vaimosi luona, jolloin tämä saisi myös tilaisuuden puhua jollekkin muulle kuin sinulle tilanteesta. Vaimomme ovat kuitenkin ystäviä keskenää", William ehdotti. "Sehän olisi hyvä idea. Ariana osaisi varmasti piristää Feliciaa", Henry tuumasi tyytyväisenä.


Felicia huolehti edelleen Jamiesta hyvin tarkasti, jotta pojalle ei varmasti sattuisi mitään. Felicia ei halunnut menettää enää ketään, eikä varsinkaan ainota poikaansa. Poika onneksi kasvoi kokoajan ja pian tämä kasvaisi taaperoksi ja tarvitsisi häntä vielä enemmän.


Felicia oli viimein alkanut nousta sängystä enemmän, vaikka kyyneleet olivat naisella edelleen herkässä. Mutta nainen oli päättänyt, että hänen olisi pakko ryhdistäytyä, Jamie tarvitsi häntä.


Felicia sai myös pitkästä aikaa seuraa, kun Ariana saapui katsomaan tätä. William oli kertonut naiselle Byroneiden ahdingosta ja tämä olikin ilomielin lähtenyt piristämään ystäväänsä. 


Felicia kuitenkin järkyttyi nähdessään Arianan ison raskausmahan. Se sai hänet muistamaan taas oman   menetyksensä. Suru pusersi taas hänen sisintään kovempaa kuin aikoihin. Lapsi oli kuollut, eikä hän saisi enää koskaan lapsia, mutta muut saisivat. "Felicia, mikä on?" Ariana kysyi huolestuneena nähdessään ystävänsä tuskaisen ilmeen. "Sinä olet raskaana", Felicia sai soperrettua alakuloisena ja käänsi katseensa alas suruissaan.


"Tä-tämä on niin epäreilua", Felicia sopersi kyynelten valuessa tämän silmistä.


"Felicia olen pahoillani. En tajunnut, että saattaisin pahoittaa mielesi", Ariana sanoi surullisena, kun oli taluttanut itkevän ystävänsä istumaan. "Halusin vain tulla piristämään sinua. William kertoi, kuinka suruissaan sinä ja Henry olette", Ariana jatkoi selittäen. 


"Anteeksi, minun ei ollut tarkoitus romahtaa sinun nähtesi. Se ei ole kreivittärelle sopivaa. Mutta ei se ole sinun vikasi. Raskautesi vain muistutti sitä, minkä itse olen menettänyt. Ja tapahtuneen jälkeen pelkään etten voi enää saada lapsia. Pelkään uutta keskenmenoa, joten en edes halua yrittää. En kestäisi enää toista menetystä", Felicia selitti surullisena.


"Mutta Felicia, et voi vain luovuttaa. Jos haluat lisää lapsia, niin kyllä teidän täytyy jatkaa yrittämistä. Muuten viettäisit loppuikäsi miettien, olisitko voinut saada lisää lapsia.  Eikä se tarkoita, että jos kerran olet saanut keskenmenon, että jokainen raskaus menisi kesken. Joskus keskenmenoja vain tapahtuu, mutta se ei ole silti sinun vikasi. Olen varma, että saat vielä paljon lisää kauniita lapsia", Ariana sanoi rohkaisten naista. "Voi, olet niin oikeassa. Minä olin jo vaipunut epätoivoon. Henrykin yritti kertoa samaa, mutta minä en uskonut", Felicia sanoi huokaisten. "Ja olin vielä aika ilkeä hänelle, kun hän vain yritti lohduttaa minua." 
"Kiitos rakas ystävä, kun puhuit minulle järkeä", Felicia sanoi ja halasi Arianaa.


"Mutta me olemme puhuneet nyt vain minusta. Mitä sinulle kuuluu?" Felicia sanoi havahtuen, ettei tiennyt mitä Arianalle kuului raskautensa lisäksi. "No Lily on jo iso tyttö, aikani kuluu paljon hänen kanssaan. Mutta eräs asia on vaivannut minua jo jonkin aikaa, luulen, että William salaa minulta jotain", Ariana sanoi tuoden esille sen ajatuksen, mikä oli huolestuttanut häntä jo viikkoja.

************


Felicia oli jäänyt miettimään Arianan vierailua. Tämän kyläily oli saanut hänet järkiinsä. Hän halusi yrittää lisää lapsia, vaikka se pelottikin, mutta sitä ennen hänen pitäisi pyytää anteeksi Henryltä käytöstään. Henry oli ollut hänen tukenaan, vaikkei hän ollut miehen apua ottanutkaan vastaan. 


Sinä iltana, Felicia puki ylleen alushameen, josta tiesi Henryn pitävän. Hän asettui odottamaan miestä sängylle. Henryn saapuessa nukkumaan, hän hämmästyi nähdessään vaimonsa odottamassa häntä. "Felicia, mitä sinä oikein...?" Henry ihmetteli.


Felicia keskeytti miehen nousemalla ylös ja lähestyi tätä. "Anna anteeksi rakas. Olen käyttäytynyt typerästi, enkä huomioinut tunteitasi ollenkaan. Sinäkin menetit lapsen", Felicia sanoi.


"Ariana sai minut tajuamaan, että olin menettänyt toivoni ja luovuttanut. Sillä oikeasti minä haluan lisää lapsia kanssasi ja vaikka minua pelottaa, että saan taas keskenmenon, en voi antaa pelon hallita minua", Felicia selitti ja silitti miehensä kasvoja.


"Minäkin haluan kanssasi lisää lapsia. On ihana nähdä sinut omana itsenäsi. Rakastan sinua", Henry sanoi ja painoi suudelman vaimonsa huulille. "Minäkin rakastan sinua", Felicia vastasi, hymyillen pitkästä aikaa.


"Minulla on myös keino siihen, ettet enää saisi keskenmenoa seuraavan raskauden aikana. Se myös auttaa sinua tulemaan helpommin raskaaksi", Henry selitti. "Miten se voisi olla mahdollista?" Felicia vastasi epäilevästi. "Hankin metsän siimeksessä asuvalta noidalta taikajuoman, joka tekee sinut helpommin raskaaksi ja suojelee lastamme kohdussasi. En halunnut kertoa tätä, ennenkuin itse kertoisit, että haluat toisen lapsen", Henry selitti.


"Toimiiko juoma todella?" Felicia ihmetteli. "Kyllä sen pitäisi, noita vaikutti oikeasti haluavan auttaa meitä", Henry sanoi. "Mutta eikö yliluonnollisten olentojen kanssa ole kiellettyä asioida? Meillehän on opetettu, että he ovat kaikki pahoja", Felicia sanoi vieläkin hieman epäluuloisena. "Tiedän, että se on kiellettyä, mutta olin epätoivoinen. Mutta noidassa vaikutti olevan jotain, mikä sai minut uskomaan häntä. Hän oli niin ystävällinen ja vilpittömän oloinen. Niinkuin hän olisi säteillyt hyvyyttä. En usko, että hän huijaisi meitä", Henry selitti, yrittäen kuvailla tunnetta, joka noidasta oli välittynyt.


Felicia kaipasi miehensä lämpöä, viime kertaisesta oli aivan liian pitkä aika. "No mietitään sitä taikajuoman juomista myöhemmin, nyt haluan vain olla lähelläsi", Felicia sanoi suudellen miestään ja vetäen tämän peiton alle. 

*********


Henry oli kaivanut laatikostaan noidan antaman taikajuoman. Henry mietti kovasti noidan sanoja. "Muista kuitenkin, että käytettäessä taikajuomia, niillä voi olla odottamattomia seurauksia, joita edes minä en osaa kunnolla arvata." Uskaltaisiko hän antaa Felician juoda taikajuoman? Voisiko juoman juomisesta seurata jotakin odottamatonta tai jopa pahaa? Henry oli kuitenkin sitä mieltä, että mikään ei voisi olla sen pahempaa kuin toisenkin lapsen menettäminen, joten juoman juominen olisi pienempi paha.


Katsoessaan vaimoaan, Henry ajatteli, että tämä ei enää kestäisi toisen lapsen menetystä. Jos taikajuoma toimisi, heidän ei tarvitsi huolehtia raskauden keskeytymisestä.


Sitten oli aika Jamien kasvaa taaperoksi. Byronit juhlivat poikansa syntymäpäivää ihan kahden kesken.


Taaperoksi kasvanut Jamie Byron. Jamie tuntuu muistuttavan isäänsä.


Felicia alkoi samantien opettaa Jamieta käymään potalla.


Feliciaa oli jäänyt mietityttämään Henryn ehdotus taikajuoman juomisesta. Jos juoma toimisi hän voisi varmasti saada toisen lapsen ja hän olisi ikuisesti kiitollinen noidalle. Mutta miksi sitten papisto oli aina niin kovasti kieltänyt noitien kanssa asioimisen? Jos noidat pystyivät tehdä hyviä asioita ja auttaa toisia simejä, niin miksi heidän kanssaan ei silti saanut olla tekemisissä? Papisto oli aina kertonut noitien olevan pahoja, mutta heitä auttanut noita ei kuulostanut pahalta.


"Oletko miettinyt ehdotustani?" Henry kysyi illallisella. "Kyllä olen ja olen sitä mieltä, että juon taikajuoman. Haluan toisen lapsen ja jos tämä on kaikista turvallisin tapa saada lapsi, niin olen valmis sen tekemään", Felicia sanoi. "Hyvä on, tehdään se tänään. Noita sanoi, että ensin sinun tulee juoda taikajuoma ja sen jälkeen meidän tulee yrittää lasta", Henry selitti.


Samana iltana Felicia odotti Henryä jännittyneenä makuukammariin. "Tässä on taikajuoma, juo vain se samantien", Henry ohjeisti, ojentaessaan naiselle vaaleanpunaisena kimmeltelevän taikajuoman.


Felicia otti juoman ja joi litkun kerralla tyhjäksi. "Mm, se maistui makealta", Felicia sanoi ihmetellen makua suussaan.


"Miltä tuntuu? Eihän tunnu pahalta?" Henry kysyi jännittyneellä äänellä. "Aivan tavalliselta, en huomaa mitään eroa", Felicia sanoi hymyillen miehensä huolelle.


"Toivottavasti juoma toimii", Henry sanoi ja kaatoi vaimonsa hellästi sängylle.

**************


Seuraavana aamuna Felicia iloitsi, hänellä oli tunne, että taikajuoma oli tehonnut. "Mieti Jamie, sinä saat pikkuveljen -tai sisaren vielä leikkikaveriksi. Et jääkkään ainoaksi lapseksi", Felicia höpötti esikoiselleen onnellisena. Hän ei osannut selittää, mistä tiesi olevansa raskaana, mutta oli aivan varma siitä.


Muutaman päivän kuluttua taikajuoman juomisesta, alkoi Felicia kokea pahoinvointia ja vietti useita tunteja vessassa oksennellen. Hänen vaistonsa oli osunut oikeaan, juoma oli tehonnut ja hän oli raskaana.


Henry tajusi, että kaikesta surusta selviytymisen keskellä, hän oli jättänyt poikansa vähemmälle huomiolle. Jamie ei ollut ollenkaan tyytyväinen siihen, että vanhemmat eivät huomioineet häntä kuten ennen. Henry tunsi omantunnon piston, kuunnellessaan poikansa itkuista huutoa ja päätti vastaedes parantaa tapansa.


Onneksi Jamie oli nopea leppymään ja osasi kuitenkin olla myös yksin leikkiessään palikkapelillään.


Felicia oli onnensa kukkuloilla huomatessaan vatsansa kasvaneen. Hän päätti innostuneena kertoa Henrylle raskaudestaan, nyt kun se näkyi päällekkin päin. "Henry, taikajuoma tehosi. Olen raskaana ja vauva on alkanut kasvaa!" Felicia huudahti iloisena, syöksyessäään halaamaan miestään sydän onnea täynnä.


"Voi, olen niin onnellinen", Henry sanoi herkityneenä, silittäen Felician kohonnutta vatsakumpua.

**************


Seuraavana päivänä käyskennellessään kartanon pihamaalla, huomasi Henry tutun hahmon odottavan häntä. "Alice, mitä sinä...?", Henry sanoi yllättyneesti.


"Felicia sitten tuli raskaaksi, eikä keskenmenoja ole ilmeisesti tapahtunut", nainen sanoi, sen kummemmin tervehtimättä.


"Kyllä tuli ja lapsi on kunnosssa. En tiedä vieläkään, miten kiittäisin", Henry vastasi naiselle. Hän olisi ikuisesti velkaa noidalle. "Hyvä, halusin vain varmistaa itse, että juoma varmasti toimi", Alice vastasi lyhyesti.


"Tulin myös vielä varoittamaan, että en edelleenkään tiedä varmasti, mitä seurauksia juoman juomisesta tulee lapsellenne. Kuitenkin jotain enteitä kun on jo nähtävissä, mutta ei mitään varmaa, joten kun tyttö syntyy, niin suosittelen pitämään häntä kovasti silmällä", Alice selitti.


"Tyttö? Sanotko sinä, että saamme tytön?" Henry kysyi varovasti.


"Olen varma siitä", Alice sanoi selittämättä sen tarkemmin. "Vai tyttö, sitten meillä on tyttö ja poika. Felicia tulee niin onnelliseksi, mutta ööh kyllä, minä pidän häntä silmällä. Voit olla varma siitä", Henry vastasi kootessaan ajatuksensa. "Muista, että lunastan myös sen palveluksen vielä jonain päivänä", Alice sanoi salaperäisesti. "Kyllä, tietenkin", Henry vastasi.


"Kiitos paljon kaikesta", Henry sanoi kiitollisena ja halasi tätä naisen yllätykseksi.


Sillä välin kesken pottailuharjoitusten, oli Jamien aika kasvaa lapseksi äitinsä silmien edessä.


Tuleva kreivi Jamie Byron.

******


"Minä luulen, että tuleva lapsi on tyttö", Henry selitti perheelleen yhteisellä aterialla. Hän ei tietenkään aikonut huolestuttaa perhettään noidan vierailusta, mutta ei malttanut silti olla kertomatta tulevan lapsen sukupuolesta "Mistä sinä sen voit tietää?" Felicia kysyi hämmästellen mieheltään. "Minä vain tiedän, sittenhän te näette", Henry sanoi itsevarmasti. "Mutta jos lapsi on poika, niin saisin miekkailukaverin", Jamie sanoi. "Koulussa sinulla tulee olemaan ihan tarpeeksi muita aatelispoikia seurana siihen", Henry vastasi pojalleen.


Felician synnytys päättikin alkaa seuraavana yönä.


Felicia synnyttikin tytön, niinkuin noita oli sanonut.


Tyttö peri isänsä silmien, hiusten ja ihon värin. Hän sai nimekseen lady Suzanne Byron.

**********

 Byroneiden osasta tuli aika pitkä, mutta tuskin se haittasi ketään. Seuraavaksi onkin herttuoiden vuoro. Mitä piditte osasta? Onko vielä veikkauksia, kuinka taikajuoma tulee vaikuttamaan Suzanneen? Ja minkälaisen palveluksen noita tulee vielä vaatimaan Henryltä? Kommentit piristää aina! :)

7 kommenttia:

  1. Hyvä osa jälleen kerran! Taikajuoman tulevat vaikutukset kyllä mietityttävät, ehkä Suzannesta tulee sokea tai jotain? Tai ehkä se tuo hänelle vain epäonnea? En odota noidan vaativan kovinkaan "pahaa" palvelusta Henryltä, onhan hän sentään hyvä noita. Tai ehkä hän alkaa radikaaliksi ja vaatii Henryltä yhtä lasta hänen oppiinsa?

    Jamiesta kasvoi kyllä suloinen, kuten muistakin Moonlaken lapsista. Olettaisi siis Suzannen kasvavan yhtä söpöksi. Onneksi Felicia pääsi yli pelostansa (pienellä avustuksella tosin) ja pari sai vielä uuden lapsen. Saa nähdä onko joukon jatkeeksi tulossa enemmän. Mukavaa nähdä kuitenkin kuinka pariskunta tukee toisiansa! Niin monta etäistä paria, että läheinen pari piristää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja veikauksia, juoman vaikutuksesta saadaan tietoa pikkuhiljaa osissa, kun mennään eteenpäin. Alicen palveluksesta minulla on jotain suunnitelmaa, oikeassa olet, että liian pahaahan se ei voi olla, kun kyseessä on juuri hyvä noita. Mutta sekin selviää tulevaisuudessa.

      Itsekkin tykkään pelata/kirjoittaa Feliciasta ja Henrystä, kun he ovat Cottereiden pariskunnan lisäksi ainoa pari, jotka ovat keskenään läheisiä :) Tosin muilla pareilla onkin sitten kovasti enemmän draamaa keskenään :D

      Kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Jännittävää, mikäköhän taikajuoman vaikutus mahtaa ollakaan! Vaikuttaa pahaenteiseltä, mutta Alice sen sijaan tuntuu olevan vilpittömällä asialla. Odotin jo, että sieltä syntyy kaksoset, joista toisen Alice haluaa itselleen, niin kuin aamunkoi tuossa uumoili. Hmm, nähtäväksi jää. Onneksi Suzanne saatiin kuitenkin terveenä maailmaan ja Felician mielikin sai rauhan. Jään odottelemaan tulevia aatelisten osia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Evergreenissä jatkoa! :)

      Poista
    2. Juoman vaikutusta on Alicenkin paha aavistaa, mutta on hänellä jotain veikkausta asiaan olemassa. Alice vielä kuitenkin aika nuori noita, eikä tiedä taikuudesta vielä yhtä paljon kuin esimerkiksi Tia Redd, joka on ollut kuvioissa kauemman.

      Ja ei sentään tullut kaksosia, mutta tuo lapsen nappauskin olisi ollut hyvä idea, pistetään korvan taakse :D

      Kiitos kommentista! :) Käynpäs tsekkaamassa Evergreenit!

      Poista
  3. Hyvä, että Felicia pääsi viimein surustaan yli! Jos aviomies ei saa puhuttua järkeä, niin ystävä sitten viimeistään.

    Mikäköhän mahtaa olla taikajuoman sivuvaikutus? Suzannella on maagisia kykyjä? Hän on rampa tai sairas? Jotain tyystin muuta? Ja mitäköhän palvelusta noita mahtaa Henryltä haluta? Yleensä noissa palveluksissa on aina joku taka-ajatus, ja ne ovat isompia kuin palveluksen velkaa oleva on valmis antamaan. Jännittää nähdä!

    Jamie on söpö lapsi! Suzannestakin kasvaa varmasti erittäin sievä :) Jatkoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin on hyviä arvauksia molempiin :) Seuraavilla kierroksilla ne lähtevät sieltä pikkuhiljaa aukeamaan! Siinä olet oikeilla jäljillä, että palvelus voi olla henkilökohtaisesti isompi Henrylle kuin tämä osaa kuvitellakkaan.

      Kiitos kommentista! :)

      Poista