torstai 9. heinäkuuta 2020

Valtakunnan asukkaiden esittely

Päätin aloittaa sims kakkosella royal kindom challengen. Ideana on siis pelata jokaisella kierroksella yhden vuodenajan verran jokaisella pääperheellä vuoronperään. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen jokaisen pääperheen sekä sivuosissa vierailevat simit. Tiedän että sims 2 tarinoita ei enää niin paljon lueta, mitä aiemmin, mutta tämä on toteutettu omaksi iloksi ja jos siinä sivussa joku muukin innostuu lukemaan niin vielä parempi :) Minut voi vielä joku muistaa Kaunialan elämää -tarinan kirjoittajana. Mutta mennäänpäs esittelyyn nyt.

Kuninkaalliset


Kuningas Edward I Wessex. Edward on vielä kovin nuori toimimaan kuninkaana, mutta haluaa toimia kansansa parhaaksi ja tuoda rikkautta Moonlaken valtakunnalle.


Kuningatar Isabel Wessex on kuninkaan puoliso. Hän kaukomaan prinsessa, joka haluttiin naittaa kuninkaalle. Edwardin nähtyä Isabelin, hän rakastui samantien naiseen ja pyysi tämän kättä. Tottakai Isabelin isä suostui Edwardin kosinta-aikeisiin, sillä prinsessan naitto oli hyvä poliittinen liitto heidän maittensa välillä. Isabel muuttikin valtakuntaan, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Isabel opettelee vielä kuningattarena oloa, mutta hänen rakkain haaveensa olisi saada monta lasta.


Thea Page on kuninkaallisten ylin palvelusneito. Thea on lähtöisin kauppiasperheestä. Hän on kovin kiltti luonteeltaan ja onkin kovin tyytyväinen palvelusasemaansa, mutta haluaisi silti vielä joskus rakastua ja saada lapsia.

Aateliset

Herttuat

Herttua Nicolas Aimar on kylmä, tunteeton ja ilkeä mies. Hänen tavoitteenaan on aina ollut päästä kuninkaaksi vallankahvaan. Nicolas on vallanhimoinen myös naisten suhteen, mitä useampi rakastaja hänellä on, sen parempi.


Herttuatar Jasmine Aimar on naitettu herttualle vanhempiensa päätöksellä. Hän ei ole oppinut rakastamaan kylmää miestään ja kokee olonsa onnettomaksi liitossa. Jasmine haluaa pitää silti kulisseja ylhällä, eikä halua kenenkään tietävän, mitä hän oikeasti tuntee.


Anne Page on kuninkaallisten palvelijan sisar. Heidän vanhempansa olivat kovin ylpeitä, kun saivat kaksi tytärtään palvelijoiksi aatelisten pariin. Anne on hieman yksinkertainen simi. Anne ei kuitenkaan ole tyytyväinen asemaansa toisin kuin hänen siskonsa. Anne on kateellinen aatelisille ja haluaisi keplotella itsensä arvoasteikossa ylöspäin. 

Kreivit

Kreivi Henry Byron on harvinainen tapaus aatelismiesten keskuudessa. Hän on luonteeltaan kiltti ja lempeä ja hän rakastaa vaimoaan ylikaiken. Mies on vain valitettavan innostunut uhkapeleistä. Vuosikausien uhkapelit ovatkin syöneet kreivien omaisuutta ja rahakirstua. Kreivi on myös epätavallisen kiinnostunut yliluonnollisista olennoista.


Kreivitär Felicia Byronilla ja Henryllä on harvinainen liitto, sillä he ovat menneet naimisiin rakkaudesta. Felicia on perheen tukipylväs. Hän on tietoinen miehensä uhkapeliongelmasta. Felicialle tärkeintä olisi saada heidän varansa taas takaisin siihen tasolle, mitä ne joskus olivat. Hän patistaakin miestään olemaan tukena ja turvana kuninkaalle ja muille aatelisille rahan toivossa. Kreivitär ei näe itseään kovin äidillisenä siminä, mutta tuumii, että saadessaan poikia, hän saisi näiden puolisoiden myötäjäisistä perheelle lisää varoja.

Paronit

Paroni William Vane haluaa pitää hyvät välit kaikkiin aatelisiin. Hänellä ja hänen vaimollaan on puhtaasti vain ystävyyssuhde, eikä William koe tähän mitään syvempiä tunteita. Williamille tärkeintä on se, miltä kaikki näyttää ulospäin muille. Joskus paroni on katkera vanhemmilleen, kun ei saanut valita itse puolisoansa, vaikkei Arianassa mitään vikaa olekkaan.


Paronitar Ariana Vane on kiltti ja ystävällinen nainen. Hänen rakkain haaveensa olisi saada mahdollisimman monta lasta. Hän on tyytyväinen asemaansa paronin vaimona, vaikka he eivät rakastuneita olekkaan. Ariana on ahkera simi ja tekisi kaikki kotityöt itse, jos asemansa vuoksi voisi.

Kauppiaat


Kala, hedelmä-ja vihanneskaupan omistava Simon Shaw toimii rahan kiilto silmissään. Hän voisi antaa mitä tahansa, jotta hän pääsisi nousemaan edes alhaisempaan aatelisluokkaan. Hänen tärkein tavoitteensa onkin rikastua ja naittaa tuleva tytär aatelisille tai ritareille. Onhan hänen oma liittonsakkin solmittu ritarin tyttären kanssa.


Eleanor Shaw on kaukomaalta muuttaneen ritarin tytär. Hänen isänsä joutui naittamaan hänet kauppiaalle, kun tyttäriä oli monta ja kaikkien myötäjäisiin ei ollut tarpeeksi varaa. Eleanorin on vaikea sopeutua kauppiaan vaimoksi eikä hän ole ollenkaan tyytyväinen. Silti häntä lohduttaa miehensä kunnianhimoisuus yrittää nostaa asemaansa.


Walter Mercer on toisen kauppiasperheenpää. Walter peri isältään kukkakauppansa ennenkuin tämä kuoli. Mies on perusluonteeltaan kovin laiska, mutta kuitenkin kauppiaana hänen on tehtävä kaikkensa, jotta perhe pystyy pitämään elantonsa. Walter ei silti ole kovin etevä kauppiaana tai missään mihin ryhtyy. Hänellä on myös paha tapa ottaa viiniä pienenkin vastoinkäynnin jälkeen.


Janet Mercer on hyvin tavallinen simi kaikin puolin. Hän on ahkera ja toivoo perheen ansaitsevan lisää rahaa pärjätäkseen. Hän ei kuitenkaan ole kovin tyytyväinen miehensä kykyihin perheenpäänä.

Talonpojat


Thomas Cotter on kiltti ja huolehtivainen mies. Hän raataa pellolla itsensä hengiltä varmistaakseen perheelleen elannon sekä vaimolleen mahdollisuuden saada lauman lapsia. Thomas itsekkin rakastaa lapsia. Vielä enemmän hän rakastaa vaimoaan eikä voisi elää ilman tätä.


Juliana Cotter on yhtä kiltti ja ystävällinen kuin miehensä. Hän on vain kovin huolissaan, kuinka he tulevat pärjäämään. Juliana haaveilee isosta määrästä lapsia, mutta samalla pelkää etteivät he pystyisi elättämään niin suurta perhettä. Juliana rakastaa miestänsä yhtä paljon kuin tämä häntä.


Leo Sommer on ilkeä, väkivaltainen ja laiska mies. Leo tuhlaa perheen pieniä varoja ja näkee vaimonsa ja muut simit vain hyötykäyttövälineenä. Talvisin hänellä on hämäriä hankkeita, joilla pystyy mahdollistamaan rahankäyttönsä.


Edith Sommer on onneton, ujo ja hiljainen nainen. Edith haluaisi lapsia, mutta hän pelkää suunnattomasti miestänsä. Hänellä ei ole hajuakaan miehensä puuhista.


Sivuperheet
(Nämä perheet ja simit tulevat näkymään satunnaisesti enemmän tai vähemmän pääperheiden omissa osissa sekä extraosissa. Osalla pelaan säännöllisesti, osalla en.)

Ritarit



Milo Ward kuuluu ritariluokkaan. Hän on rohkea, hyväkuntoinen ja sosiaalinen mies. Hänen tavoitteenaan on nostaa perhe takaisin aatelisiksi. Milon tehtävänä on hoitaa kuninkaan tärkeitä valtakunnan asioita sekä etsiä ja teloittaa valtakunnassa piilottelevat yliluonnolliset olennot.


Margery Ward on arka ja epävarma nainen. Hän tuntuu usein vaipuvan alakuloon, josta hänen miehensä ei osaa häntä nostaa. Margery haaveilee saavansa useamman lapsen.

Markiisit



Markiisi Richard Chase kuuluu aatelisluokkaan. Hän on nuori, kaukomailta muuttanut simi, joka etsii Moonlakesta itselleen nuorta vaimoa. Richardin huhutaan olevan kovin kylmä ja julma, mutta sen lisäksi hänessä tuntuu olevan vielä jotakin synkempää.

Luostarin väki


Saul Clarke on omistautunut uskolleen. Hän on hyväsydämminen simi, joka pitää tärkeänä koulutusta ja kirkon oppeja. Simeonin tehtävä on johtaa luostaria ja sopia perheiden kanssa luostariin lähetetyistä simeistä.


Alys Clarke on Simeonin sisar, joka on vielä omistautuneempi luostarille kuin veljensä. Alys hoitaa uusien nunnien koulutuksen luostarissa.

Noidat

Alice Whited on hyvä noita, joka asuu pienessä mökissä syrjäisellä seudulla. Alice voi auttaa toisia simejä, jos heillä on hyvä tarkoitus aikeilleen.


Tia Redd on ilkeä sekä katkera paha noita, joka asuu metsän siimeksessä. Taikojaan varten hän yrittää houkutella miehiä luokseen naisellisten avujensa avulla. Hän myös joskus auttaa simejä tekemään pahoja toisilleen. Tia rakastaa kaaosta ja nauttii muiden simien tuskasta.

Bordelli

Josefina Daft on Moonlaken valtakunnassa miesten keskuudessa suosittu nainen. Josefina on vanha konkari ja antaa miehille sen, mitä he eivät usein vaimoiltaan saa. Josefina perusti bordellin ansaitakseen rahaa ja näkee miehet kävelevinä lompakkoina.



Sandy Rifter on Josefinan suojatti. Sandyn huhutaan kuuluneen aiemmin ritariluokkaan vaalean ihonvärinsä vuoksi. Sandy käyttää kauneuttaan hyväkseen työssään.

Kiertolaiset

Osa kiertolaisten joukkoa, jotka elävät valtakunnan säätyjen ulkopuolella. Heillä on omat perinteensä ja sääntönsä.


2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta esittelyn kannalta. En oo koskaan itse lähtenyt näitä haasteita pelaamaan, mutta mielenkiinnolla olen seurannut!

    Luin sun Kaunialan osat ja vähän harmiksi huomasin et oot lopettanut sen, tosi mielenkiintoinen oli! Siitä innostuneena lähdin nyt tätäkin lukemaan. Jätän aina vähän kommenttia osan loppuun niin muistan itsekin mihin olen jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vielä muistat Kaunialan tarinan! Tosiaan silloin aikanaan aloitin Kaunialaa, mutta jossain vaiheessa sitten sen kirjoittaminen jäi ja lopulta naapuruston tallennekkin jäi vanhalle tietokoneelle, joten en enää päässyt jatkamaan tarinaa ja muutama vuosi menikin etten mitään kirjoittanut. Mutta hienoa kun innostuit lukaisemaan tätäkin! Ja kiitos kommentista! :)

      Poista