torstai 9. heinäkuuta 2020

Osa 1. Sommer (talonpojat)

Aloitamme ensimmäisen kierroksen talonpoikien osasta. Nämä ensimmäiset vuodenajat ovat tälläisiä vauvatehtailujaksoja, jotta saadaan jokaiseen perheeseen lapsia ja saadaan juonikuviot lähtemään käyntiin. Mutta aloitetaan ensimmäinen kierros keväästä.



























****************


Edith löysi itsensä epämiellyttävästä tilanteesta. Leo oli saanut päähänsä, että heidän tulisi saada perijä alulle.



Kuitenkin Edith hoiti mukisematta roolinsa, sillä vaatihan vaimona olo miehen tarpeiden hoitamista. Ehkä heillä kävisi tuuri ja hän tulisi mahdollisimman pian raskaaksi.


Edith oli tutustunut naapurin emäntään Julianaan, jonka kanssa hän tuli hyvin juttuun. Hän kuunteli kateellisena Julianan kertomuksia heidän arjestaan. Juliana sai sentään elää rakastamansa miehen kanssa, kun taas hänet oli tuomittu kylmään avioliittoon Leon kanssa.


Leo vihasi kevättöiden alkua. Talvella sentään hän sai tehdä sitä mistä nautti, mutta kevään alku tarkoittaisi lukemattomia tunteja peltotöissä. Hän joutuisi kuitenkin hoitaa kaiken pääasiassa yksin, sillä lapsia heillä ei vielä ollut apuun.


Leo kuitenkin sai käskettyä Edithin mukaan lannoittamaan peltoa. Olisi naisesta edes jotakin hyötyä ulkotöissäkin.


"Valmistaudu sitten minua varten illallisen jälkeen, on aika yrittää uudestaan", Leo komensi Edithiä.


"Selvä, mutta toivoisin, että voisimme saada paljon lapsia, muutakin kuin vain yhden pojan", Edith totesi hiljaa peläten Leon reaktiota.


"Yksi poika riittää aivan hyvin, mihin minä tarvitsisin useampaa lasta ja varsinkaan tyttöä. Saisin maksaa vain hirveät myötäjäismaksut tytöstä", Leo vastasi ja nousi pöydästä.


Edith jäi istumaan apeana pöydän ääreen. Ei tämän näin ollut pitänyt mennä. Silti hiljaa hän esitti toivomuksen luojalle, että hän soisi heille useamman lapsen.
 

Edith istui apeana sängylle alushameellaan odottamaan Leon tuloa. Hän inhosi näitä hetkiä, mutta tekisi mitä vain saadaakseen lapsen.


Kuten yleensä Leo saapui himoikkaana kiskoen Edithin kovakouraisesti sängylle ja alkoi availla naisen alushametta. Edith sulki silmänsä ja toivoi hetken olevansa joku muu.

***********


Kevät jatkui kulkuaan Edithin tehdessä kotitöitä ja Leon jatkaessa maan istutusta.


Vähän ajan kuluttua viime kertaisesta yöstä Leon kanssa Edith alkoi tuntea päivittäistä pahoinvointia. Hän voi pitkiä ajanjaksoja huonosti. Silti sisäisesti hän riemuitsi, sillä hänellä oli tunne, että kaikki johtui tulevasta pienokaisesta.


Edith huomasi myös olevansa tavallista väsyneempi ja uupui nopeasti. Silti hänen oli jaksettava hoitaa kotityönsä.


Leo väkersi edelleen pellolla. Sato oli alkanut vähitellen kasvaa.


Edithin tehtävänä oli myös kokata heille. Leo patistikin Edithin opettelemaan uusia reseptejä, sillä häntä kyllästytti ruokien yksipuolisuus.


Leo oli usein peltotöissä myöhään yölle, koska tehtävää oli niin paljon yhdelle simille. Mielessään hän olisi halunnut vain luovuttaa ja karata muualle, mutta hän oli perinyt tilan kuolleelta isältään vanhimpana ja ainoana poikana eikä voinut tuottaa tälle pettymystä.


Kun Edithin raskaudesta ei vielä voitu olla varmoja, vaati Leo edelleen Edithiltä vaimonvelvollisuutensa. Edith ei tohtinut kieltäytyä, vaikka pelkäsikin heidän tekevän hallaa tulevalle pienokaiselle.


Eräänä päivänä pihalle hiippaili vanha nainen, joka kantoi pihalle vanhan arvokkaan näköisen lampun.



Leo ei kuitenkaan ehtinyt kiinnittää eukkoon sen kummempaa huomiota, sillä hän oli nähnyt ohikulkevan naisen olevan hyvin kaunis ja päätti sännätä kertomaan sen naiselle. Nainen osoittautui Eleanor Shawiksi. Hän oli hyvin immarreltu kuullessaan miehen kehut, vaikka Leo olikin vain talonpoika.


Edithin maha oli alkanut näkyä ulospäin ja hänen raskautensa vain paheni kuukausien kuluessa. Edith löysi itsensä monta kertaa nukkumasta ruokansa äärestä.


Edith silti ajatteli huonoinakin hetkinä, että kovasta väsymyksestä ja heikotuksesta huolimatta vauva olisi silti kaiken sen arvoinen.


Kesti jonkin aikaa, että kukaan huomasi eukon tuomaa lamppua. Edithin onneksi hän löysi lampun ensin. Edith oli häkeltynyt, kun lampusta syöksyi ulos värikäs lampun henki, joka antoi hänelle kolme toivomusta. Edith päätti säästää toiveet pahan päivän varalle.


Edith vietti suurimman osan ajastaan raskaana nukkuen. Hän ei vain jaksanut tehdä mitään muuta, vaikka Leo olikin hänelle vihainen kodinhoidon laiminlyönnistä.


Pirteimpinä hetkinä Edith yritti saada kontaktia Leohon, sillä ei hän halunnut tulevan lapsen kärsivän, jos vanhemmat eivät edes puhuisi kunnolla toisilleen. Edith yritti keskustella uudesta tulokkaasta ja nähdä edes jotain lämpöä Leon kasvoilla, mutta niin ei vain käynyt.


Leota ei kiinnostanut Edithin keskusteluyritykset ja miksi olisi pitänytkään. Hänelle lapsi olisi vain välttämätön paha, joka oli pakko saada, jotta tämä jatkaisi hänen tilaansa. Vielä kun Edith oli raskaana ei Leo voinut käyttää naista edes tarpeidensa tyydyttämiseen. Naisesta ei olisi mitään hyötyä hänelle tuossa tilassa.


Edithiä oli alkanut vaivata enemmän ja enemmän heidän liittonsa. Edith ei ymmärtänyt, mikä hänessä oli vikana Leon mielestä. Leo oli aina ollut kylmä ja etäinen, mutta Edith oli aina luullut miehen vielä lämpeävän hänelle. Nyt kun heille tulisi lapsikin, niin luulisi miehen edes yrittävän parantaa heidän välejään, mutta ei..


Sitten koitti viimein yö, kun Edith tunsi kovaa kipua ja tunsi vauvan haluavan tulla ulos.


Synnytyksen jälkeen Edith sai viimein pienen lapsensa käsivarsilleen. Edith hymyili itsekseen huomatessaan lapsen olevan tyttö. Hän saisi sittenkin ainakin kaksi lasta!


Esikoinen sai nimekseen Flora Sommer. Tyttö peri äitinsä silmät ja ihon isältään.


Leon viimein päästyä näkemään esikoisensa, hän koki kovan pettymyksen. Tulija oli tyttö eikä hän ollut halunnut muita lapsia. Tyttö tulisi vain syömään heidän rahojaan. Edithistä ei ollut edes sen vertaa naista, että hän olisi antanut miehelle tarvitsemansa pojan!


Vielä samana yönä Leo asettui odottamaan sängylle Edithiä. "Minä tarvitsen sen pojan, et edes onnistunut siinä, että olisit antanut minulle sen, joten meidän tulee heti yrittää uudestaan. Ja katsokkin, että tällä kertaa se onnistuu", Leo sihisi vihaisesti. Edith ei voinut muuta kuin tehdä kuten Leo käski.


Onneksi Floralla ei ollut mitään hajua isänsä reaktiosta. Hän oli vielä vasta pieni iloinen tyttö, jolla olisi tulevaisuudessa ainakin äiti turvanaan.


Edith ei ennen ollut kokenut, että olisi voinut rakastaa mitään näin paljon ennen Floraa. Nyt hän ei päästänyt pientä ihmettään käsistään. Edith koki, että hänen rukouksiinsa oli vastattu, vaikka hän ja Flora joutuisivat kärsiä tästä pienestä toiveesta loppuelämänsä.


Yön pimeydessä, Leo päätti viimein suunnata sinne, minne oli jo jonkin aikaa kaivannut.


***************

Leo tuijotti edessä olevaa tuttua naista ahnaasti. Hän oli unohtanut kuinka lumoava nainen osasi olla. "Et olekkaan hetkeen käynyt", nainen tuumasi Leolle tämän astuessa sisään. "Minulla on ollut kiireitä ja vaimoni sai juuri lapsen", Leo vastasi hitaasti katsoen naisen tuhtia rintavakoa.


"Haluatko sen tavallisen? Se tekee 100 simeleonia" Nainen kysyi iloisesti. Leon nyökätessä sanaakaan sanomatta. "Selvä, seuraa minua", Nainen vastasi saatuaan rahat ja johdatti Leon yhteen makuuhuoneista.


Päästyään jo tutuksi käyneeseen makuuhuoneeseen Leo otti naisen käsivarsilleen ja avasi naisen mekon. Nainen vastasi suudelmaan ja siveli miehen vartaloa yhtä ahnaasti.


Lopulta vaatteet oli saatu pois tieltä ja kaksi alastonta vartaloa hiveli toisiaan. Leon suudelmat muuttuivat vieläkin vaativimmiksi.


Silti nainen ehti ensin ja heitti itsensä miehen päälleen saaden miehen hymyilemään pitkästä aikaa. "Olisipa tämä tälläistä myös Edithin kanssa", mies huokaisi kiihtyneesti enemmän itselleen kuin naiselle.


Jonkin ajan kuluttua Leo tuijotti väsyneenä hymyillen naista vieressään. Hän oli saanut sen, mitä oli tullut hakemaan.


7 kommenttia:

  1. Onpa mukavaa nähdä muidenkin rkc-haasteita, varsinkin sims 2:sella pelattuja! Kivasti olet saanut ladatuilla aikaan keskiaikatunnelmaa, satutko muistamaan mistä olet ladannut tuon postilaatikon defaultin?

    Edithin osa vaikuttaa aika kurjalta, mutta onneksi hän edes tulee saamaan useamman lapsen ensimmäisen ollessa tyttö. Toivottavasti Fellicen elämään ei liikaa vaikuta isän pettymys sukupuolesta, mutta onneksi hänellä on edes äiti puolellaan.

    Tuleva tarina vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, innolla odotan mitä tästä seuraa!

    Ps. Haluatko vaihtaa linkityksiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa innostuin rkc-haasteesta pääasiassa sinun rkc-haasteesi ja yhden vanhan rkc-haasteen perusteella, alkoi huvittaa pelata keskiaikaisella teemalla :)

      Yritin katsastaa mistä postilaatikko on, muistelisin, että se on tullut ladatun talon mukana ja talon tekijä oli ilmeisesti ladannut sen Parsimoniousta, mutta itse en löytänyt sitä enää sieltä äkkiseltään. Mutta talo minkä mukana on tullut on tämä: https://modthesims.info/d/455538/gwrych-barony-tudor-village-house.html

      Kiitos paljon sulle kommentista! :) Tottakai linkitys sopii, lisäsinkin tarinasi jo linkkilistalle.

      Poista
    2. Kiitos, täytyypä itse varmaan ladata tuo talo sitten peliin :)

      Poista
  2. Tänään aloitin luku-urakkani tämän parissa, ja kommentoinpa nyt kaikkia osia, jotta pysyn myöhemminkin kärryillä siitä, mitkä kaikki olen lukenut!

    Haasteiden alut tuppaavat aina olemaan sitä, että laitetaan lapset alulle ja odotellaan, että tarina pääsee ns. vauhtiin. Mutta ihan jännältä tämä vaikuttaa jo nyt, Leon ja Edithin elämä tulee olemaan kaikkea muuta kuin sopuisaa. Millainenkohan pikku Felicestä kasvaa tässä ympäristössä? Ainakin äiti rakastaa häntä onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun innostuit lukemaan :) Joo tätähän se alku on, mutta tästä ne osat vähitellen lähtee käyntiin, kun jokaisen perheeseen pääseen ensin tutustumaan. Saa itsekkin hahmotettua/suunniteltua paremmin simien luonteita.

      Joo tämän perheen elämä on aika ankeaa, eikä se siitä ainakaan lähde helpottumaan. Feliceen tulee kyllä vaikuttamaan isän suhtautuminen, mutta onneksi tyttö ei ole yksin. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Hyvin alkaa osa! Saas nähdä miten elämä tulee tästä jatkumaan, sillä aika vaikealta alku näytti. Eihän Edith voi valita kumman synnyttää. Jäi myös mietityttämään miten Leo mahtaa suhtautua tyttäreensä myöhemmin.

    VastaaPoista