tiistai 1. marraskuuta 2022

Osa 30. Cotter

Seuraava osa tulikin kirjoitettua nopeasti ulos syksyn aikana, joten tässä Cottereiden osa.


Aiemmin Cottereilla tapahtunutta:

Thomas ja Juliana Cotter menivät naimisiin rakkaudesta. Heillä ei ollut paljoa rahaa, mutta he olivat silti onnellisia. Juliana haaveili suuresta perheestä ja Thomas toivoi, että voisi toteuttaa vaimonsa haaveen. Thomas raati kylvötöissä pitkiä päiviä, elättääkseen perheensä.Thomasin satoa vaivasivat tuholaiset, joiden häätöön miehellä ei ollut varaa. 

Julianan raskaudet olivat vaikeita ja heikensivät naisen voimia. Vaikeuksista huolimatta hän synnytti kaksi poikaa, tilan perijän Johnin ja Edwinin. Vielä myöhemmin Juliana tuli uudestaan raskaaksi ja synnytti kaksoset Emman ja Brycen.

Johnista kuoriutui aktiivinen poika, joka auttoi isäänsä peltotöissä. Vanhemmat uskoivat Johnista tulevan hyvä isäntä tilalle, vaikka tulevaisuudessa talonpoikien verot tulisivat nousemaan. Myös Floran ja Johnin lämpimät välit herättivät vanhempien sydämessä toivoa mahdollisesta avioliitosta Sommereiden kesken.

Mammanpoikana Edwin taas koki kaksosten syntymisen myötä kateutta äitinsä huomiosta. Edwin aloitti lapseksi kasvettuaan myös opit isänsä kanssa peltotöissä. Hänen tulevaisuutensa oli kuitenkin perheen toisena poikana epävarmempi.

************


Heti talven tultoa Moonlakeen, oli kaksosten aika kasvaa taaperoiksi.


Emma Cotter kasvaneena.


Bryce Cotter kasvaneena. Pullaposkisia sööttejä taaperoja kasvoi kummastakin.


Thomas yritti kiireen vilkkaa saada sadon korjattua, vaikka talvi oli jo alkanut ja lämpötila oli tippunut pakkasen puolelle.


John ja Edwin olivat leikkimässä palikoilla ja nukeilla Brycen kanssa. Brycea tuntui vain enemmän kiinnostavan oman nyrkin maistelu kuin lelut.


Cottereiden pojat havahtuivat kesken iltatouhujen siihen, että maahan oli satanut lunta. Kumpikin pojista ryntäsi pihalle leikkimään lumeen ja tekemään lumiukkoja.


Johnin hämmästys oli myös suuri, kun pojan eteen tepsutteli erikoinen olento, joka halusi Johnin taputtavan sitä. John ei ollut koskaan nähnyt Moonlakessa muita kuin kissoja ja koiria. Ja sen poika tiesi, ettei mustavalkoinen otus ollut kumpikaan niistä. John ei voinut kuin taputella tätä hellyttävää otusta haltioissaan. Olennon taputtelu toi hänelle aikaan lämpimän tunteen, aivan kuin hän olisi Moonlaken onnekkain simi.


Thomas ei ilahtunut lumen tulosta. Muutama taimi oli vielä maassa ja odotti satonsa keräämistä. Onneksi viimeiset taimet olivat tomaatteja ja paprikoita, jotka kestivät vielä kylmää paremmin kuin muut. Lopulta Thomas sai sadon kerättyä, nyt hän voisi hetkeksi hengähtää ennen kevään tuloa.


Seuraavana aamuna myös Edwin tapasi merkillisen olennon, josta oli kuullut veljeltään edellisiltana. Olento käveli hänen eteensä niinkuin Johninkin eteen ja halusi myöskin taputuksia. Edwinille tuli kummallinen olo otuksesta. Niinkuin sen tulo olisi merkinnyt sitä, että asiat tulisivat muuttumaan. Edwin kuitenkin karisti tuon tunteen, hänhän ajatteli ihan hassuja yhden erikoisen eläimen takia.


John ja Edwin jatkoivat lumessa leikkimistä. Nyt kun sato oli saatu korjattua, oli pojilla enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan ennen. Talven tulo merkitsi vapautta tehdä vapaa-ajalla mitä ikinä he itse halusivat. Mikään kasvi kun ei kasvanut talvella.


Julianalla oli itsellä edelleen kädet täynnä töitä kaksosten kanssa. Silti Juliana oli tyytyväinen siihen, että pojat ja Thomas saisivat hieman taukoa pellolla uurastamisesta. Poikien riemu kosketti häntä. Hän halusi, että pojat saisivat vielä nauttia lapsuudestaan, koska pian olisi Johnin aika kasvaa naimaikään ja silloin aikuisuus alkaisi.


John ja Edwin viihtyivät pihalla niin hyvin, että jopa koulusta saadut kotitehtävät tehtiin lumihangessa.


Emmasta oli kuoriutunut kiltti tyttö, joka halusi olla mukana kaikissa perheen yhteisissä hetkissä. Jopa ruokahetket olivat parhaimpia oman perheen kanssa yhdessä.


Koko perhe eli aika seesteistä aikaa. Juliana ja Thomas iloitsivat joka päivä suuresta perheestään. Thomasillakin oli nyt enemmän aikaa viettää perheensä kanssa.


Johnin syntymäpäiväkin koitti ja Sommerit kutsuttiin esikoisen juhliin. Hermostuneena John puhalsi kynttilät vieressään muutamaa päivää aiemmin kasvanut Flora.


John Cotter, tilan perijä kasvaneena naimaikään.


Perhe söi yhdessä harvinaista herkkua, nimittäin Julianan leipomaa syntymäpäiväkakkua. John istui jäykkänä ruokapöydässä tietoisena Floran hymyilevästä katseesta häneen päin. Kun hän vain olisi uskaltanut mennä juttelemaan tytölle.


Kaikkien syötyä jäi Flora vielä pöytään istumaan hieman vakavan oloisena. Tyttö ei jostain syystä halunnut liittyä vanhempiensa seuraan. John nousi itsekkin pöydästä, yrittäen kerätä rohkeutensa. Florasta oli kasvanut entistäkin kauniimpi, eikä John voinut kuin hetken tuijottaa tyttöä.


Lopulta John päätti yrittää lähestyä tyttöä. Juttelusta ei kuitenkaan tulisi mitään kummankin vanhempien läsnäollessa. "Tuota Flora, haluaisitko tulla katsomaan meidän jäätynyttä lampea? Siellä voi olla lintujakin", John kysyi kömpelösti. Kuinka huonon tekosyyn hän oli keksinyt, nyt Flora ei ikinä juttelisi hänen kanssaan.


"Tottakai voin tulla", Flora sanoi, hymyillen samalla säteilevästi Johnille. John johdatti tytön ulos, hymyillen itsekkin.


Perhe kyllä huomasi lasten poistuneen pihalle. "Pitäisikö meidän mennä väliin?" Leo kysyi Thomakselta. "Ei antaa nuorten tutustua rauhassa", Thomas vastasi rauhallisesti.


"Voi tuo on ihanaa aikaa. Minä vielä muistan, kuinka mekin tutustuimme Thomasin kanssa", Juliana sanoi kaipaavasti Edithille, nähdessään lasten poistuvan pihalle.


Varmuuden vuoksi Juliana kurkkasi välillä vielä pihalle ikkunasta, jotta tilanne pysyisi varmasti säädyllisenä.


Ilman kummankin vanhempien hengittämistä niskaan, pystyi John kunnolla jutella Floran kanssa. Flora kertoi elämästään Sommereilla ja Johnin korvaan tämän elämä kuulosti aika samanlaiselta kuin hänenkin. Paitsi että Floralla oli enemmän sisaruksia huolehdittavanaan ja Sommereiden perheen ilmapiiri ei kuulostanut aivan yhtä lämpimältä kuin heidän perheensä.


John ei saanut silmiään irti millään Florasta koko heidän keskustelunsa aikana. John oli haljeta tunteista, joita tyttö hänessä nosti esiin. Mutta miten hän kertoisi niistä Floralle? John ei ollut taitavin puhuja.


"Tuota Flora, näytät minusta todella kauniilta", John sanoi ujosti punastellen. Hän olisi halunnut sanoa paljon muutakin, mutta muita sanoja hän ei suustaan saanut. Floran huulille kuitenkin levisi entistäkin leveämpi hymy jo pelkästään näistä sanoista. "Kiitos", tyttö sanoi hyvillään, punastellen hänkin. Kukaan ei ollut koskaan kehunut häntä noin.


Tytön hymystä rohkaistuneena, John meni hieman lähemmäs Floraa, niin että tunsi tytön tuoksun, jossa oli jotakin kukkaista. Hetken aikaa hän katsoi tätä silmiin ja mietti millaista olisi suudella tytön huulia.


John ei ehtinyt kuitenkaan tekemään mitään, kun Edith tuli keskeyttämään heidät. "Flora, meidän pitää nyt lähteä kotiin", Edith tuli sanomaan ja John vetäytyi kiiresti tytöstä kauemmaksi.


Edith hymyili Johnille hyväksyvästi Floran sisälle menon jälkeen. "Olet fiksu nuori mies ja meidän Flora olisi onnekas, jos saisi sinut puolisokseen", Edith sanoi ystävällisesti pojalle. "Kiitos rouva", John sanoi häkeltyneenä Floran äidin sanoista.


John jäi miettimään Edithin sanoja, katsoessaan Floran lähtöä haikein mielin. Tuntiko Flora häntä kohtaan jotakin myös? Voisivatko he joskus oikeasti mennä naimisiin? 

***********


Muuten Cottereiden arki jatkui samanlaisena. Juliana kutoi taloon mattoja sekä uusia vaatteita kaksosille sitä varten kun he kasvaisivat lapseksi. Usein Juliana sai Edwinistä seuraa, sillä poika oli halukas leikkimään äitinsä lähettyvillä.


Juliana koitti nauttia vielä viimeisistä taaperoajoista, vaikka kaksosissa olikin paljon työtä. Emma ja Bryce jäisivät todennäköisesti heidän viimeisiksi lapsiksi. Julianan ikä alkoi jo sen verran painaa, ettei hän uskonut enää saavansa enempää lapsia. Ei sinänsä, että heillä olisi ollut varaakaan yhtään enempään lapseen. Neljän lapsen elättäminenkin oli jo kallista. 


Ja Juliana oli kuitenkin saanut haluamansa ison perheen. Tottakai jos heillä olisi ollut enemmän rahaa, niin hän olisi voinut haluta, vaikka kuusikin lasta, mutta neljästäkin hän oli jo onnellinen. Hänen ensimmäiset raskaudet eivät kuitenkaan olleet helppoja ja helposti lapsiluku olisi saattanut jäädä vain yhteenkin.


Kaksoset päättivätkin kasvaa yhtäkkiä lapsiksi. Emma kasvaneena.


Ja Bryce kasvaneena.


Thomasin ja Juliana rakkaus kukoisti edelleen. Ja vaikka rahaa ei vieläkään meinannut olla tarpeeksi, niin pari oli syvästi onnellinen toisistaan.


Onnellisuus ei kuitenkaan voinut kestää liian kauaa. Eräänä yönä kaikkien nukkuessa taloon hiipi varas.
 

Moonlaken verojen nosto oli lisännyt rikollisuutta, mikä näkyi myös enenemissä määrin varkauksina.


Varas ehtikin viedä Cottereilta muumuassa kangaspuut, ruokaa ja muita hyödyllisiä tarvikkeita ennenkö kukaan heräsi.


Vasta hetken kuluttua Thomas ja Juliana heräsivät meteliin ja tajusivat jonkun ulkopuolisen olevan talossa.


John kävi hakemassa vartijoita paikalle, sillä välin kun Thomas yritti pidätellä varasta. Pian John saapui mukanaan useita vartijoita, jotka syöksyivät pidättämään varkaan. Siitä syntyikin tappelu, jota Thomas seurasi jännittyneenä.


Lopulta varas hävisi tappelun, mutta Cottereilta varastetuista tavaroista oli osa jo hävinnyt. Vartijat epäilivätkin, ettei varas toiminut yksin, vaan asialla oli ollut useita toimjoita.


Onneksi edes Julianan kangaspuut saatiin takaisin, mutta muuta varastettua omaisuutta ei saatu. Perhe oli järkyttynyt varkauksista, sillä he eivät voineet käsittää, miksi juuri heiltä oli viety tavaraa. Eihän heillä ollut valmiiksikaan paljon mitään. Luulisi, että aatelisten kartanoista olisi löytynyt enemmän tavaraa kuin heiltä.


Varkauksien myötä, perhe alkoi murehtia heidän pärjäämisestään. Raha ja ruoka olivat jo valmiiksi vähissä ja nyt kun varkaat olivat vieneet osan kevään viljelmiin tarvittavista siemenistä ja tarvikkeista, niin perhe ei pärjäisi sadonkorjuuseen asti. 
"Meidän on pakko ruveta käyttämään ruokaan aiemman sadon mätiä ja kärsineitä juureksia ja kasveja, joita on varastossa. Olin aikonut käyttää niitä lannoitteena, mutta nyt meidän pakko käyttää niitä ruuaksemme, jotta selviämme lopputalven ja kevään yli", Thomas sanoi perheelleen. "Me voimme syödä niitä huonompia itse. Lapset tarvitsevat tuoreempaa ruokaa, en halua, että he saavat vielä jonkun taudin pilaantuneesta ruuasta", Juliana vastasi huolestuneena.


John ei saanut ajatuksiltaan rauhaa. Hänen mielessään kummittelivat Floran kauniit ruskeat silmät ja tytön säteilevä hymy. Flora oli aina herättänyt hänessä jotakin, jota hän ei tuntenut kenenkään muun kanssa. Mutta tuntisiko tyttö samoin? Johnin täytyisi ottaa asiasta selvää, hän ei saisi sitä ennen rauhaa.


Juliana jatkoikin lasten ruokkimista tavallisella ruualla, yrittäen soveltaa ruoka-aineksissa niin paljon kuin pystyi. Juliana toivoikin, ettei veroja enää nostettaisi, jottei heidän tarvitsisi mennä siihen, että lapsetkin joutuisivat syödä huonoa ruokaa. Ainoa valopilkku tulevaisuudessa heille olisi Johnin mahdollinen avioliitto, jolloin saataisiin myötäjäisistä rahaa helpottamaan perheen arkea.


Edwin, Emma ja Bryce olivat vielä niin nuoria, etteivät he ymmärtäneet aikuisten huolta rahasta. He olivat aivan tyytyväisiä elämäänsä sellaisenaan ja leikkivät mielellään yhdessä. "Älä kokoa noin, ne eivät pysy pystyssä muuten", Edwin tiuskaisi veljelleen. Juliana naurahti hiljaa, kuunnellessaan lasten kinastelua palikoista. Hänen onnekseen heidän lastensa ongelmat eivät olleet vielä kovin suuria.


Thomas ja Juliana katselivat iltaisin mielellään lastensa leikkimistä ja touhuamista. Rahavaikeuksista huolimatta, he kokivat olevansa onnekkaita. He olivat saaneet aikaan suuren onnellisen perheen. Lapsia katsellessaan, he olisivat toivoneet elämän olevan aina yhtä rauhaisaa.

*********


John ja Flora olivat sopineet tapaavansa toisensa keskellä yötä, heidän vanhempiensa tietämättä. "Sinä tulit", John sanoi iloisena, nähdessään tytön. Nyt olisi aika ottaa tytön tunteista selvää.


"Miksi halusit tavata vanhemmiltamme salaa?" Flora kysyi mietteliäänä ja nousi tullakseen lähemmäs poikaa. "En halunnut vanhempiemme häiritsevän. Halusin puhua yhdestä asiasta kanssasi", John vastasi hermostuneena. 


John keräsi rohkeutensa ja nosti kätensä Floran kasvoille hellästi, saaden tämän sydämen lyömään nopeampaa pojan kosketuksesta. "Olet aina herättänyt minussa tunteita, joita en täysin ymmärrä, enkä ole koskaan tuntenut samoin ketään muuta kohtaan", John sanoi lempeästi tytölle, peläten tämän reaktiota.


Flora tuijotti hetken Johnia hymyillen ja mietti kuinka kertoisi pojalle omista tuntemuksistaan "Tunnen samoin sinua kohtaan. Olen aina tuntenut. Olet paras ystäväni, mutta haluaisin vielä enemmän", Flora sanoi, saaden Johnin hymyilemään leveämmin.


John ei tiennyt miten päin olisi ollut. Florakin siis piti hänestä! John otti tyttöä lempeästi käsistä kiinni, silitellen niitä hellästi.


Nyt Floran äiti ei ollut estämässä nuoria, kun John lähestyi Floraa uudestaan ja tunsi pian tytön huulet omiansa vasten. Suudelma oli kummankin ensisuudelma.


John kietoi tytön käsiensä ympäri ja hetken pari vain katsoi toisiansa. Sillä hetkellä maailmassa ei ollut muita kuin he kaksi.


Liian pian he joutuivat erkanemaan toisistaan ja Floran piti lähteä kotiinsa ennen kuin kukaan huomaisi hänen katoamisensa. John jäi tuijottamaan tytön perään mietteissään.

**********


Juliana oli alkanut viimein opettaa Emmaa kodinhoidossa. Juliana ei kuitenkaan halunnut liikaa viedä tytön aikaa, sillä halusi tämän ehtivän nauttia lapsuudestaan. Naimaikäisenä tytöllä olisi vielä hyvin aikaa opetella näitä taitoja hänen opissaan.


Lumi oli alkanut jo sulaa ja kevät oli jo melkein saapunut Moonlakeen. Lapset kuitenkin ottivat vielä irti viimeisistä lumista leikkimällä lumisotaa keskenään. Emman maaliinsa osunut tähtäys sai Edwinin synkkenemään ja Emman nauramaan. "Osuimpas", tyttö kikatti. "Etpäs osunut", Edwin väitti vastaan,  pojasta oli hieman noloa hävitä pikkusiskollensa.

Thomas ja John olivat alkaneet talvella pelata shakkia, normaalisti siihen ei ollut aikaa kasvimaan vuoksi, mutta nyt talvella aikaa oli ollut enemmän. Thomasin tehdossa siirtonsa pelissä, mietti John kuumeisesti, miten esittäisi asiansa isälleen. 

"Isä, tiedän kenet haluan vaimokseni."

*********

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti