sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Osa 18. Extraosa 2: Luostari & Sommer

2. Kierroksen extraosassa nähdään ensin uuden sivuperheen tarinaa ja sitten kuullaan paljastus Sommereiden tulevista käänteistä. Nauttikaa extrasta!



Luostari (tapahtuu ennen 1.kierroksen alkua)


Maria Wern oli luostarin uusin tulokas. Maria oli rikkaan aatelisperheen nuorin tytär. Maria ei koskaan pääsisi naimisiin tai voisi saada lapsia, sillä hän oli tehnyt luostarilupauksen. Luostarilupauksen mukaan Marian tulisi myös omistaa elämänsä Jumalalle, noudattaa luostarin sääntöjä, olla kurinalainen ja elää köyhyydessä.


Maria uskoi hartaasti Jumalaan, mutta ei ollut silti saanut valita itse luostariin tuloa. Hänen isänsä oli luvannut naisen luostarille, ilman Marian omaa suostumusta asiaan.


Luostarissa olo oli nuorelle naiselle kovaa ja kovin erilaista verrattuna entiseen aateliselämään. Maria ikävöi paljon perhettänsä ja entistä elämäänsä. 


Kuitenkin luostarissa Marialla oli myös mahdollisuus tehdä jotakin hyvää, mikä ei olisi aatelisperheen tyttärenä muuten onnistunut. Hän pystyi auttaa valtakunnan naisia synnytyksissään ja sai muutenkin mahdollisuuden auttaa toisia simejä. Silti Maria rukoili usein Jumalalta anteeksi antoa syntiensä vuoksi.


Sillä Maria kantoi sisällään suurta salaisuutta. Maria oli tehnyt suuresti syntiä ja rikkonut luostarin sääntöjä. Tämän vuoksi hän kantoi nyt sen seurauksia mukanaan. Olisi vain ajankysymys, milloin luostarin abbedissa tai ylipappi huomaisi Marian siunatun tilan.


Maria pelkäsi mitä seuraisi, kun hänen tilansa huomattaisiin. Mutta sitäkin enemmän hän pelkäsi, että  abbedissa veisi häneltä tämän lapsen. Luostarilupauksen rikkominen oli rikos valtakunnassa ja ylipappi ei varmasti antaisi nunnan kasvattaa omaa lastaan luostarissa, vaan lapsi vietäisiin häneltä ja annettaisiin kasvatettevaksi maaseudulle kauas pois hänen luotaan. 

Mutta Maria ei halunnut luovuttaa lasta pois, hän halusi pitää tämän. Ja hänellä oli myös tunne, että hänen sisällään kasvoi enemmän kuin vain yksi lapsi.


Ja Maria tiesi, että jos hän halusi pitää lapsensa, niin hän ei voisi jäädä luostariin. Hänen pitäisi lähteä, kadota kokonaan. Sillä häntä varmasti tultaisiin etsimään.

**********


Sinä yönä Maria odotti sängyssään hiljaa, että muut luostarin asukkaat olivat nukahtaneet. Sitten hän nousi hiljaa sängystään, varmistaen, että kaikki varmasti olivat unten mailla.


Sitten Maria hiipi kaapilleen, otti pienen omaisuutensa ja veti päälleen markkinoilta ostetut talonpoikien vaatteet.


Hetkeksi Maria jäi tuijottamaan muita nukkuvia ja empimään oliko hän aikeissa tehdä nyt oikean ratkaisun. Entä jos Alys tai Saul olisikin ymmärtänyt häntä?


Maria käännähti ympäri ja tuijotti peilikuvaansa. Karkaaminen luostarista olisi oikea ratkaisu. Hän ei ollut koskaan ollut onnellinen luostarissa, hän ei sopinut nunnaksi. Ennen luostariin tuloa, hän oli aina halunnut oman perheen. Ja nyt raskautensa myötä, hän sen voisi myös saada.


Maria nosti nunnahupun päästään ja laittoi sen tilalle talonpojan emännälle sopivan hatun. Maria oli päättänyt varmuuden vuoksi vaihtaa myös sukunimensä, jotta kukaan ei häntä enää löytäisi. Katsoessaan kasvojaan Maria, mietti, että nyt kukaan ei myöskään tunnistaisi häntä. Ja nyt hänen olisi aika kadota joksikin aikaa näkyvistä.


*************

Sommer (Tapahtuu 2.kierroksen jälkeen, mutta ennen 3.kierrosta)


Leo oli saanut Josefinalta pikaisen pyynnön käydä tämän luona vierailemassa. Leo odotti vierailun bordellissa menevän samoin kuten normaalistikkin, mutta sen sijaan nainen saapuikin huoneeseen suuren vatsan kanssa, tuijottaen miestä hieman kyllästyneesti.


Leo jäi tuijottamaan Josefiinaa hämmentyneenä. Nainen näytti olevan viimeisillään raskaana.


Leo ei saanut sanaa suustaan. "Kuten varmaan tajusit, olen raskaana ja sinä olet isä!" Josefina huudahti vihaisesti miehelle. Raskaus oli ollut naiselle epämiellyttävä yllätys ja haitannut hänen työtään bordellissa.


"Miten voin olla varma siitä? Sinähän olet ollut varmaan tuhansien miesten kanssa. Miksi siis uskoisin sanaasi?" Leo tuhahti kiukkuisesti uskomatta naisen sanoja. Lapsi ei vain voinut olla hänen.


"Kuules Leo, minä johdan täällä toimintaa ja viime aikoina en ole ollut kenenkään muun kanssa kuin sinun. Ja sinun kanssa vain sen vuoksi, että olet vakioasiakkaitani ja maksat paremmin kuin muut asiakkaat. Sandy ja muut suojattani hoitavat muut asiakkaat tällä hetkellä", Josefina selitti ärtyneenä miehelle.


"Se ei silti tarkoita, että lapsi olisi minun. Ja miksi edes luottaisin sinuun? Olet likainen huora!" Leo vastasi takaisin kiukkuisesti.


"Vai likainen huora? Ei se ole tainnut aiemmin sinua häiritä!" Josefina kiljahti vihaisesti. 
"Sinun olisi luullut tietävän, että jokaisella kerralla, kun harrastimme seksiä, oli aina olemassa riski raskautua ja niitä kertoja on ollut monta! Ja se olisi voinut olla kuka tahansa meistä täällä, mutta sinun onneksi se olin minä, joka tuli raskaaksi!"
"Niin ja luuletko tosiaan, että olen ensimmäinen prostitoitu täällä, joka on tullut raskaaksi asiakkaalle?" Josefina saarnasi miehelle entistä vihaisempana.


"Hyvä on, uskon sinua", Leo vastasi luovuttaneena. "Hyvä!" Josefina tiuskaisi.
"Mutta miten niin on minun tuurini, että juuri sinä tulit raskaaksi? En itse kyllä näe mitään hyvää tässä tilanteessa" Leo kysyi ärtyneenä.


"Minulla olisi sinulle ehdotus, joka tekisi meidät molemmat tyytyväisiksi", Josefina sanoi ovelasti. "Entä jos en tahdo suostua?" Leo ärähti. "Sitten sinun päiväsi bordellissa ovat ohi. Et saa enää vuoteeseesi seuraa minusta, etkä kestään muustakaan naisestä täällä. Bordellin johtajana voin pitää siitä huolen", Josefina sanoi huolettomasti.

Mitä helvettiä? Et voi tehdä niin!" Leo sanoi vihaisesti, mutta tiesi naisen osuneen arkaan paikkaan."No onhan minulla vaimoni sitä varten."
"Ja minä kun olin siinä uskossa, että hän ei aivan tyydytä tarpeitasi yhtä hyvin kuin me muut", Josefina sanoi varovaisesti ja tiesi olevansa oikeassa. "Niin tuota hmmm näinhän se taitaa olla...", Leo sanoi takerrellen.


"Hmm, no mikä se sinun ehdotuksesi olisi?" Leo kysyi. "Ota minut asumaan kotiisi ennen synnytystä ja odota, että olen synnyttänyt lapsen. Sen jälkeen otat lapsen itsellesi ja annat vaimosi huolehtia siitä. Ulkopuolisten ei tarvitse tietää, että lapsi on äpärä. Kaikki tulevat luulemaan lapsen olevan sinun ja vaimosi aikaansaannos", Josefina selitti suunnitelmaansa. "Hmm, mitä minä hyödyn tästä? Kuulostaa, että vain sinä hyödyt, kun et joudu ottaa lasta riesaksesi", Leo vastasi tylysti.

"Heti synnytyksen jälkeen minä palaan takaisin tänne ja sinä saat jatkaa bordellin vakioasiakkaana. Lisäksi alennan meidän kaikkien tuntitaksaamme sinua varten, joten tulevaisuudessa saat meidät alennuksella. Myös sen ajan, mitä asun luonasi, olen sinun käytettävissäsi, ilmaiseksi", Josefina jatkoi.

"Se kuulostaa paremmalta. Mutta minä vielä mietin asiaa", Leo sanoi mietteliäästi.

********


Päästyään kotiin, Leo sulkeutui heinälatonsa suojiin miettimään asiaa. Josefinan raskaus oli tullut hänelle yllätyksenä, mies ei ollut koskaan ajatellut sitä mahdollisuutta, että joku prostituoiduista naisista voisi tulla hänelle raskaaksi.


Josefinan ehdotus oli kyllä hyvä, mutta uusi lapsi toisi hänelle taas vain lisää ruokakuluja. Toisaalta jos lapsi olisi poika, niin hänellä olisi enemmän työmiehiä peltotöihin ja tilalle olisi toinen perijä varalla, jos Colinille sattuisi jotakin. Tytär taas ei toisi hänelle kuin kuluja, niinkuin kaksi aikaisempaakin tytärtä.


Toisaalta jos hän ei suostuisi ehdotukseen, niin Josefina kieltäisi häneltä vierailut bordelliin ja sitä hän ei kyllä kestäisi. Joten ehkä olisi pienempi paha vain suostua naisen ehdotukseen. Sen myötä hän kuitenkin saisi naisen hetkeksi käyttöönsä ja myöhemmin myös vierailut bordellissa halvemmalla. Ja kukaan ei saisi kuitenkaan tietää, että neljäs lapsi olisi hänen äpäränsä. Edith ei kyllä ilahtuisi, kuullessaan maksullisista naisista ja Josefinan tilapäisestä muutosta heille, mutta vaimonsa hän kyllä osaisi hiljentää halutessaan.


***********
Siinä oli tälläinen lyhyempi extra, sainkin sen nopeasti tehtyä. Mariasta ja lapsista tullaan kuulemaan vielä vuosia myöhemmin ja jossain vaiheessa paljastuu myös lasten isä, josta en vielä kerro mitään. Saatte spekuloida sitä nyt jonkin aikaa :D Ja Sommerien tilanteesta kuullaankin lisää jo seuraavassa osassa, kun starttaa 3. kierros! Kommentteja osasta?
 




8 kommenttia:

  1. Aviottomia lapsia kerrakseen! Maria teki kyllä rohkeasti paetessaan luostarista, mitenköhän hän vielä kietoutuu Moonlaken elämään, entä kuka mahtaa olla lasten isä? Aikamoinen käänne Sommereillakin, hyvä että Josefina sai sentään pistettyä Leolle kovan kovaa vastaan. Mielenkiintoista nähdä, suostuuko Leo ehdotukseen, Josefina varmasti värittäisi perheen elämää oikein kunnolla. Oli mukava lukea myös kuninkaallisten kuulumisista viime osassa, ihanaa että Isabel ja Thea jossain määrin löysivät yhteyden, tykkään jotenkin aina kun palvelus- ja herrasväki bondaavat. Seuraavaa kierrosta odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Sori tuplaspämmi, Evergreenissä uutta osaa! :)

      Poista
    2. Niitä on kyllä kertynyt pikkuhiljaa ja loppua tuskin näkyy :D Marian tulevaisuudesta kuullaan reippaasti myöhemmin lisää.

      Josefina ei ollut mikään pelokkain nainen, hän osasi vaatia haluamansa Leolta. Seuraavilla kierroksilla nähdäänkin kuinka Josefina sekoittaa perheen arkea vielä lisää.

      Isabelin ja Thean välit ovat kyllä yllättävän hyvät siihen nähden millaiset niiden tulisi olla, mutta Isabel onkin kovin kiltti kaikille, oli kyseessä sitten palvelija tai aatelinen. Kiva että pidit tästä!

      Kiitos kommentista! :)

      Poista
    3. Käynkin samantien tsekkaamassa Evergreenin osat!

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen osa! Marian ja tämän lasten kohtalo mietityttää, vastauksen saaminen tosin taitaa kestää lasten kasvua odotellen. Uteliaana odotan myös lasten isän paljastumista!

    Ja Leo meni sieltä saamaan lapsen prostituoidun kanssa... Josefina vaikuttaa kyllä fiksulta, kun keksi oikean tavan kiristää miestä ja taata lapselle parempi tulevaisuus kuin prostituoidun äpäränä. Edith ei vaan taida suunnitelmasta ilahtua, mielenkiinnolla kyllä odotan miten Leon perhe uuteen lapseen suhtautuu ja pysyykö salaisuus lapsen äidistä kodin seinien sisäpuolella.

    Mielenkiintoisia osia oli kyllä monta, innolla odotan uusia! Leostahan päästäänkin kuulemaan pian lisää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet aikaa tulee kestämään ennenkuin Mariasta ja tämän perheestä kuullaan. Hänen kohtalonsa on omassa päässäkin jo muuttunut muutamaan otteseen kun ensin osannut päättää miten teen :D

      Leo tosiaankin päätyi saamaan lehtolapsen, mutta kukaan ei tästä varmaan yllättynyt :D Josefina oli kyllä fiksu ja oli oppinut tuntemaan tätä sen verran hyvin, että tiesi millä tavalla miestä voi kiristää. Edithin ja lasten reaktiota näkyykin seuraavien kierrosten aikana.

      Kiva kun tykkäsit! Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Kivat pikku extrat tähän väliin :D Jäipä tosiaan mietityttämään Marian lasten mysteeri-isä ja ylipäätään se, kuka hän ylipäätään on ja miten hän liittyy muiden perheiden elämään. No, ei auta kuin kärsivällisenä odottaa vastauksia :D

    Aijai, Leo sitten saattoi prostituoidun raskaaksi. Siinäpähän onkin hänelle sitten ongelma pohdittavaksi: ottaako porttikielto bordelliin vai ylimääräinen lapsi huollettavaksi. Veikkaan, että Leo on sen veran seksihullu, että vastaus taitaa olla aika selvä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit! :) Marian astumista uudestaan Moonlakeen joudutaan nyt tovin odottamaan, mutta hänkin kyllä pääsee lopulta parrasvaloihin mukaan. Millä tavoin sitten, sitä en vielä paljasta, mutta menneisyyskin vielä sitten lähtee paljastumaan.

      Niimpä kävi ja yllättäen veikkauksesi osuu oikeaan suuntaan!

      Kiitos paljon kommentista! :)

      Poista