keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Osa 19. Sommer

Hei taas, nyt onkin 3. Kierroksen ensimmäisen osan aika eli siirrytään syksyyn! Aloitetaan taas tuttuun tapaan talonpoikien perheillä.

Aiemmin Sommereilla tapahtunutta:

Leon ja Edithin liitto ei ollut onnellinen. Edith tuntui pelkäävän miestänsä, tämän ilkeän luonteen vuoksi. Edith haaveili useammasta lapsesta, mutta Leo ei välittänyt lapsista ja halusi vain pojan perimään tilansa. Edith tulikin raskaaksi ja synnytti esikoisensa Floran. Vähän sen jälkeen Edith tuli uudestaan raskaaksi ja sai myös kaksoset Colinin ja Evan. Edith itse ei ollut uskoa onneansa saadessaan yhden lapsen sijasta kolme lasta. Leo taas pettyi kovasti vaimoonsa saadessaan kaksi tytärtä, joihin kuluisi vain rahaa. Colin sen sijaan oli toivottu jatkamaan suvun tilaa. Leo ei kiinnittänyt huomiota tyttäriinsä ollenkaan, jolloin Flora ei saanut luotua sidettä isäänsä. Äiti sen sijaan oli tytölle kovinkin tärkeä. 

Leo alkoi tuoda heinälatoon salaa maksullisia naisia bordellista. Edith ihmetteli miehensä käytöstä löytäessä tämän useita kertoja heinäladosta nukkumasta yksin. Leo ei halunnut Edithin tietävän maksullisista naisista, sillä ei halunnut myöntää, kuinka paljon oli haaskannut perheen rahoja bordelliin. 2. Kierroksen extraosassa selvisi, että Josefina, bordellin johtaja, oli tullut raskaaksi Leolle. Josefina tarjosi miehelle sopimusta, jossa Leo ottaisi naisen asumaan luokseen ennen synnytystä ja synnyttyään lehtolapsi jäisi Sommereille ja kasvetettaisiin heidän lapsenaan kenenkään tietämättä. Vastineeksi Leo saisi vierailla edelleen bordellissa ja saisi naisia alennettuun hintaan. Leo jäi vielä miettimään naisen ehdotusta.


Syksy oli saapunut ja sato kasvoi huimaa vauhtia. Leo oli komentanut heti esikoisensa mukaan peltotöihin. Flora tuli kuuliaisesti kastelemaan taimia. Flora oli kasvaessaaan ymmärtänyt kyllä Leon olevan hänen isänsä, mutta tyttö ei ymmärtänyt, miksi tämä ei sitten puhunut hänelle muulloin kuin käskiessään tehdä jotakin.


Perheillalliset olivat edelleen hiljaisia. Perheen naiset eivät yleensä puhuneet mitään, kun Leo yleensä vain jaaritteli tekemättömistä töistä.


Edith oli edelleen haltioissaan kaksosista. He olivat olleet hänelle suurin lahja. Kaksoset kasvoivat nopeasti ja pian olisi heidän syntymäpäivänsä. Edithiä harmitti kovasti, ettei kaksosten jälkeen saisi koskaan enää kokea vauva-aikaa. Leo ei suostuisi enää yhteenkään lapseen nyt kun perijä oli syntynyt.


Huolimatta siitä, ettei Leo halunnut lapsia, niin Edithin oli silti pakko edelleen jakaa vuode Leon kanssa. Mies ei katsonut kieltäytymistä hyvällä, eikä Edithistä muutenkaan ollut sanomaan miehelle vastaan.


Flora yritti kovasti auttaa äitiään kodinhoidossa, sillä tiesi tällä olevan jo valmiiksi paljon työtä kaksosissa. Kodinhoidon, taimien hoidon ja koulun jälkeen tyttö olikin monesti kovin väsynyt.


Sitten koitti kaksosten aika kasvaa taaperoiksi. Leokin saapui katsomaan poikansa kasvua.


Colin Sommer.


Eva Sommer. Kaksoset ovat mielestäni aika hyvä sekoitus molempia vanhempiaan.


Leo oli hommannut perheelle pari hedelmäpuuta kerryttämään ruokavarastoja ja perheen naiset saivatkin ne vastuulleen.


Huolimatta Floran isosta työmäärästä, tyttö jaksoi aina auttaa ulko- ja sisätöissä. Flora salaa myös toivoi, että jos hän osoittautuisi isälleen hyväksi avuksi, niin ehkä isä alkaisi enemmän kiinnittämään häneen huomiota.

**********


Sinä päivänä Flora oli tavalliseen tapaansa hoitamassa taimia isänsä kanssa, kun huomasi vieraan naisen heidän tontilla. Hänen isänsä katsoi naista pitkään ja lähti kulkemaan tätä vastaan. Flora jäi tarkkailemaan isäänsä mietteliäänä.


"Josefina, mitä sinä täällä?" Leo sanoi hiljaa pälyillessään ympärilleen. "En ole saanut vastaustasi ehdotukseeni ja aika on ihan pian käsillä", nainen vastasi hiljaa.


Sillä välin Flora oli siirtynyt lähemmäs isäänsä ja vierasta naista, jotta kuulisi mitä nämä puhuivat. "No olen miettinyt asiaa ja kyllä se sopii, yhdellä ehdolla", Leo jatkoi hiljaisella äänellä tajuamatta Floran läsnäoloa. "Haluan, että maksat elinkustannuksesi etukäteen siitä ajalta, kun asut täällä ja jos lapsi on tyttö, haluan isomman alennuksen bordelliin. Tytöistä kun tulee vain ylimääräisiä kustannuksia", Leo jatkoi.

"Hyvä on, se sopii", Josefina myöntyi. "Mutta minä muutan samantien sitten tänne. En voi ottaa sitä riskiä, että lapsi syntyisi muualla."


Flora ei ollut uskoa korviaan. Joku vieras nainen oli muuttamassa heille. Ja keskustelun perusteella nainen saisi vielä vauvan. Huomatessaan isänsä ja naisen siirtyvän lähemmäs taloa, Flora päätti siirtyä äkkiä takaisin kasvien kimppuun. Isä ei saisi tietää, että hän oli salakuunnellut.

"Hyvä on, saat Floran huoneen siksi aikaa, kun olet täällä. Ja nyt ei kai auta muu kuin paljastaa asia Edithille", Leo sanoi ja johdatti naisen sisälle.


Edith oli juuri silloin tarjoamassa ruokaa kaksosille, kun Leo astui sisään vieraan naisen kanssa. Ja tämä nainen oli selvästi raskaana! 


"Tässä on Josefina ja hän jää asumaan meille siksi aikaa, kunnes on synnyttänyt", Leo selitti Edithille. Edith ei hetkeen saanut sanaa suustaan. Flora sen sijaan oli seurannut isäänsä sisälle ja jäi tuijottamaan vieraan naisen vatsaa hämmentyneenä.


"Mutta miksi sinä otat vieraan, raskaana olevan naisen asumaan meille?" Edith kysyi hämmästyneenä, ymmärtämättä vieläkään, miksi nainen oli täällä.


"No tietenkin siksi, että hän odottaa lastani", Leo töksäytti vaimolleen Floran kuunnellessa vierestä. "Hän, odottaa mitä?!" Edith huudahti epäuskoisena katsahtaen tuota naista, joka oli istuuntunut heidän pöytänsä ääreen.


"Lastani. Luulitko tosiaan, että sinä olisit ainoani?" Leo vastasi ilkeästi. "Niinkuin sinä olisit koskaan riittänyt minulle!"


"Olen tehnyt hänen kanssaan sopimuksen. Sen jälkeen kun hän on synnyttänyt, hän muuttaa pois ja lapsi jää meille. Kasvatamme hänet omanamme ja kukaan ulkopuolinen ei tule tietämään lapsen olevan äpärä", Leo selitti tylysti. "Vai niin ja sinä luulet että minä suostun tähän suunnitelmaan?!", Edith tiuskaisi, hän oli vihainen ja pettynyt. "Sinä teet kuinka käsketään ja kohtelet tätä naista hyvin!" Leo karjaisi vihaisesti, saaden Edithin rohkeudenpuuskan katoamaan.


"Hyvä on", Edith sanoi luovuttaneena.

Vanhempiensa riidellessä, Flora oli sulkenut silmänsä käsillään. Hän ei kestänyt katsoa näiden riitelyä. Flora myös pelkäsi isänsä vielä satuttavan äitiään.


Vanhempiensa riidan jälkeen, Flora lukittautui huoneeseensa ja alkoi itkeä lohduttomasti. Kaikki tämä oli hänelle aivan liikaa.


Flora ei voinut ymmärtää, kuinka isä oli saattanut tehdä noin äidille? Eikö hän ollut ajatellut perhettään yhtään? 

***********


Häädettyään Floran huoneestaan muualle, esitteli Leo Josefinalle huoneensa. "Perheesi ei tuntunut ilahtuvan tilanteesta", Josefina sanoi. "Ei minua kiinnosta heidän mielipiteensä", Leo vastasi välinpitämättömänä.


"Nyt haluaisin unohtaa heidät ja keskittyä sinuun", Leo sanoi ja suuteli naista intohimoisesti.


Vaihtaessaan kaksosten vaippoja, Edith kihisi kiukusta vieläkin. Kuinka mies oli voinut pettää häntä? Ja nyt tämä sama nainen vielä asuisi heidän kotonaan, odottaessaan Leon vauvaa. Kuinka Leo oli saattanut tehdä tuon naisen kanssa tälläisen sopimuksen? 


Leo oli viimeistelemässä peltoa, kun Josefina kulki ohi. "Odotan sinua ladossa", nainen huikkasi miehelle.


Saadessaan hommansa valmiiksi, meni Leo ladolle, jossa Josefina häntä odotti. Ladossa Josefina antoi Leolle sen, mitä tämä aina eniten himoitsi.


Edithin kiukku oli viimein laantunut ja sen tilalle oli tullut suru. Edith oli nähnyt Josefinan ja Leon menevän peräkanaa heinälatoon. Ja viimein hän ymmärsi, miksi mies oli viime aikoina nukkunut yksin ladossa. Siellä mies oli varmaan lukemattomia kertoja pettänyt häntä tämän naisen kanssa. Hän ei vain ollut koskaan saanut miestä kiinni itseteossa. Miten hän oli saattanut olla näin tyhmä? Edith ei pystynyt enää hallita tuskaansa ja antoi sen tulla ulos.


Flora asteli keittiöön juuri nähdäkseen äitinsä murheen murtamana. "Äiti älä itke. Isä ei ansaitse kyyneleitäsi yhtään enempää", tyttö sanoi ja halasi äitiänsä lohduttavasti. Onneksi Edithillä oli Flora tukenaan.

***********


Viime päivät Edith oli keskittynyt vain lastensa hoitoon. Hän vältteli Josefinaa ja miestänsä mahdollisimman paljon. Vain Josefinan näkeminenkin sai Edithin ajattelemaan häntä ja Leoa yhdessä. Edith ei tietenkään tiennyt Josefinan olevan maksullinen nainen, vaan oletti naisen olevan Leon rakastajatar.


Onneksi Edithin ei tarvinnut sietää Josefinaa paria päivää kauempaa, sillä naisen synnytys alkoi kesken kolmannen päivän aamiaista. Leo komensi vastahakoisen Edithin avustamaan naista synnytyksessä.


Lopulta Josefina käveli kahden vauvan kanssa makuuhuoneesta. Toinen lapsista oli poika ja toinen tyttö. Nainen oli hyvin hämmentynyt saadessaan kaksoset. "Kai ymmärrät, että sopimuksemme pitää silti. Minä en halua yhtäkään lasta nurkkiini. Lupaan, että saat suuremman hyvityksen kahdesta, jos otat molemmat", Josefina sanoi tylyti. "No helvetti, että pitikin tulla kaksi", Leo vastasi katsahtaessaan lapsia. "Mutta hyvä on, alennuksen on paras olla hyvä!"


Kaksoset saivat nimekseen Noel ja Nora. Virallisesti kaksosten sukunimeksi tulisi Sommer, vaikka oikeasti äpärinä, he olivat perineet äitinsä sukunimen Daft. Lapset perivät äidiltään vihreät silmät.


Josefina muutti talosta sen jälkeen, kun oli ojentanut lapsensa Leolle. Leo laski lapset Evan ja Colinin vanhoihin kehtoihin. Hän katsoi kaksosia kylmällä ilmeellä. Nyt lapset olisivat Edithin ongelma, hänelle riittäisi jo se, että joutuisi elättämään nyt viittä lasta.


Flora oli yllättynyt, kun isän tuoma vieras nainen oli jättänyt lapsensa asumaan heille. Flora oli kyllä innoissaan saadeessaan lisää sisaruksia, mutta tiesi, että äidillä olisi kovin raskasta neljän pienen lapsen kanssa, joista vain kaksi oli olisi oikeasti hänen.


Edith oli viimein kiivennyt yläkertaan kuullessaan uusien tulokkaiden itkevän. Lapsia olikin syntynyt yhden sijasta kaksi. Edith ei tiennyt mitä ajatella ja tuntea. Josefina oli vain lähtenyt ja jättänyt lapsensa tänne. Ja nyt lapset olisivat hänen vastuullaan.


Edithiä järkytti, kuinka nainen oli noin vain luopunut omista lapsistaan. Edith ei ikinä olisi voinut tehdä sitä.


Katsoessaan pienokaisten pieniin viattomiin silmiin, Edithin omatuntoa kirpaisi. Hänestä tuntui kyllä pahalta tietäessään lasten syntyneen Leon pettämisen seurauksena. Mutta nämä lapset eivät olleet syyllisiä vanhempiensa synteihin. Heidän ei tulisi kärsiä vanhempiensa vuoksi.


Ottaessaan toisen kaksosista syliin, Edith alkoi hymyillä. Hänhän oli aina halunnut ison perheen ja nyt hän oli sen saanut. Ei ehkä ihan sillä tavalla, miten oli ajatellut, mutta kuitenkin niin oli käynyt. Ja lapset tarvitsivat häntä. 
Edith tiesi, ettei Leo tulisi piittaamaan lehtolapsistaan yhtään sen enempää, kuin heidän omistakaan lapsista. Ja lasten äiti ei ainakaan halunnut lapsia, joten hän olisi ainoa, joka voisi pitää heistä huolen.


"Älkää huoliko, minä kasvatan teidät kuin ominani", Edith kuiskasi pienokaisille.


"Muistakaa, ettei kukaan saa tietää Noelin ja Noran oikeaa syntyperää. Kaikkien tulee olla siinä uskossa, että lapset ovat syntyneet avioliitossa meille", Leo sanoi tiukasti perheelleen. "Kukaan muu ei tiedä kuin me kolme tässä talossa, heidän äitinsä lisäksi. Eva ja Colinkin ovat vielä niin pieniä, etteivät he ymmärrä", Edith vastasi. "Hyvä, sama koskee myös Floraa. Et saa kertoa sisaruksillesi Noelin ja Noran oikeaa äitiä", Leo sanoi ja loi tyttäreensä ankaran katseen. "En minä kerro", Flora vastasi kuuliaisesti.

*************


Edithillä oli tosiaankin paljon työtä neljässä lapsessa. Onneksi Colin ja Eva olivat jo sen ikäisiä, että pärjäsivät välillä itsekseen. Heistä oli myös paljon seuraa toisilleen. Kaksosten suosikkipuuhaa olikin piirtely. Sillä välin Edithin oli hyvä keskittyä nuorimmaisiin.


Edithin työtaakan suurennettua, kasvoi myös Floran työtaakka. Tyttö oli päivisin niin väsynyt, että nukahti usein tuvan sohvalle.


Colinista oli alkanut kuoriutua aktiivinen poika. Hän oli myös hyvin kiinnostunut pikkusisaruksistaan ja tuli usein juttelemaan näiden kehtojen ääreen. Eva taas vietti mieluiten aikaa leikkien tai piirtäen, tarkkaillessaan samalla sisaruksiaan kauempaa.


Leo ei edelleenkään tehnyt elettäkään osallistuakseen lastensa elämään. Hän ei vaivautunut hakemaan edes ruokaa kaapista lapsilleen, vaan odotti Edithin tekevän senkin. 


Floraa harmitti, kun hän ei voinut auttaa vielä lastenhoidossa nuoren ikänsä vuoksi. Tyttö kyllä alkoi selailla sukunsa reseptikirjaa, jotta pystyisi vanhempana auttaa äitiään myös ruuanlaitossa.


Flora kun välillä murehti kovasti äitinsä jaksamista. Hän yritti auttaa tätä edelleen niin paljon kuin vain pystyi, mutta harmistui, ettei voinut auttaa tätä kaikessa. Flora myös arvasi äitinsä olevan edelleen surullinen Leon pettämisestä. Flora ei ollut enää halunnut yrittää tehdä isäänsä vaikutusta sen jälkeen, kun oli kuullut, mitä tämä oli tehnyt.


Joskus Floralle jäi aikaa piirrelläkkin sisaruksiensa kanssa, jos isä ei tarvinnut häntä pellolla ja muut työt oli jo tehty. Flora olisi viettänyt näiden kanssa enemmänkin aikaa jos olisi ehtinyt. 

Pian kuitenkin koitti Evan ja Colinin aika kasvaa lapseksi.


Colin Sommer.


Eva Sommer.


Kaksosten kasvettua, Flora sai jakaa huoneensa Evan kanssa.


Kun taas Colin sai oman huoneen.


Vanhempien kaksosten kasvettua lapsiksi, oli Edithin työtaakka helpottunut. Edith oli huomannut, kuinka paljon Flora oli ollut hänen apunaan. Onneksi tyttö saisi nyt avukseen Evan, eikä tällöin aivan uuvuttaisi itseään enää niin paljon. Edithiä harmitti, että Flora ei ehtisi nauttia lapsuudestaan niin paljon kuin tämän olisi pitänyt saada.


Sitten koitti nuorimmaisten syntymäpäivä. Edith oli leiponut näille synttärikakut.


Tällä kertaa jopa Leo oli mukana syntymäpäivillä, auttamassa toista kaksosista kasvamaan.


Noel Sommer.


Nora Sommer. Nuorimmaiset näyttivät paljon äidiltään Josefinalta.


Noelin ja Noran kasvettua, Eva kävi hyvin mietteliääksi. Häntä häiritsi jokin veljensä ulkonäössä, Noel näytti aivan erilaiselta kuin muut hänen sisaruksistaan. Mutta ehkä Noel oli tullut vain enemmän heidän edesmenneisiin isovanhempiinsa, joilla aivan hyvin oli saattanut olla vihreät silmät ja vaaleanruskeat hiukset.


Leo oli tyytyväinen saadessaan kolmet sormiparit apuun kasvimaalle keräämään satoa. Syksyn sato oli nimittäin valmis kerättäväksi. Colinia Leo alkoi opettaa vielä tarkemmin viljelemään, koska jonakin päivä sato olisi vielä tämän vastuulla ja hänellä olisi silloin aikaa tehdä jotakin mieluisampaa. 


Colin oli ystävystynyt tummahipiäisen tytön kanssa, joka oli kertonut nimekseen Penelope Vanslow. Hän piti tytön seurasta, mutta tiesi ettei tämä voinut olla talonpoika. Penelopen sukunimi oli vieras, eikä tämä pukeutunut kuten tavallisesti talonpoikien tyttäret pukeutuivat. Colin ei kuitenkaan antanut sen häiritä.


Penelope oli Colinista kovin kiltin oloinen. Lisäksi tämä tuntui pitävän myös hänen seurastaan, vaikka pääasiassa hän hoitikin puhumisen. Lisäksi Colin huomasi ajattelevansa tytön olevan myös kovin kaunis.


Edith oli patistanut tyttärensä leikkimään kotiaskareiden sijaan. "Äiti kyllä minä voin tiskata", Flora yritti ehdottaa. "Ei kulta, tänään sinulla on vapaapäivä. Olet auttanut minua jo niin paljon muina päivinä, että tänään saat vain leikkiä", Edith sanoi tyttärelleen hymyillen.


Koko perheen ollessa illallisella, juttelivat lapset keskenään päivästään vanhempien kuunnellessa vierestä. "Kuka se mustahiuksinen tyttö oli, jonka kanssa sä tänään juttelit?" Eva kysyi veljeltään. "Yks tyttö vaan naapurista", Colin sanoi välttelevästi, mutta tämän posket punehtuivat. "Mä en oo nähnyt sitä ennen talonpoikien koulussa, joten sen täytyy olla joku uusi tai sitten muusta säätyluokasta", Flora sanoi liittyessään kaksosten keskusteluun. 

"Ei se kuulu teille kuka se on", Colin sanoi tylysti siskoilleen. Aina siskot olivat utelemassa. "Colin taitaa tykätä siitä", Flora sanoi hymyillen. "E-enkäpäs", Colin vastasi ja punastui lisää. "Flora, paraskin puhuja, itse näin toissa päivänä, kun menit Cottereille", Eva sanoi virnuillen isosiskolleen ja nyt oli Floran vuoro punastua.


Illallisen jälkeen tytöt siirtyivät leikkimään yläkertaan hevosleikkiään. "Flora nyt kun kukaan muu ei oo kuulemassa, niin kerro kävitkö sä katsomassa Johnia?" Eva kysyi hiljaa. "Joo, mä käyn välillä leikkimässä siellä", Flora sanoi ujosti. "Tykkäätkö sä siitä?" Eva uteli. "Tota kyllä mä taidan siitä tykätä, mutta en yhtään tiiä tykkääkö se musta", Flora vastasi nolostuneena. "Mä oon ihan varma, että tykkää. Eihän se koulussakaan tunnu näkevän meistä tytöistä ketään muuta kuin sut" Eva sanoi kannustavasti, saaden Floran hymyilemään.


Coliniakin mietitytti aiemmin illallisella käyty keskustelu, ettei hän tuntunut pystyvän keskittymään kotitehtäviensä tekoon. Missäköhän Penelope asui? Uskaltaisiko hän kysyä tältä? Ja jos tyttö ei ollut kerran talonpoika, niin voisiko hänellä olla ikinä mahdollisuuksia edes tähän? 


Edith oli huomannut kaksosten yhdennäköisyyden Josefinan kanssa. Se hieman harmitti häntä, koska hän pelkäsi, että lasten oikea äiti voisi vielä joskus paljastua kaksosten vanhetessa. Mutta muuten sillä ei oikeastaan ollut hänelle väliä, hän rakasti Noelia ja Noraa aivan yhtä paljon kuin biologisia lapsiansakkin.

*************
Sommerien osa oli sitten siinä. Lasten tulevaisuuden suunnitelmat joka perheessä alkavat nyt selkeästi jo nostaa vähitellen päätään. Mitä mieltä olitte osasta? Miten veikkaatte, pysyykö Noran ja Noelin todellinen alkuperä salassa? Ja mitä mieltä olitte Edithin päätöksesta kasvattaa lapset omanaan?

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen osa jälleen kerran! Noelin ja Noran todellinen alkuperä tulee todennäköisesti vielä paljastumaan, vähintäänkin tarkkasilmäiselle Evalle. Se mitä paljastuksista seuraa, sitä odotan mielenkiinnolla. Edithin kohtalo on ainakin ollut tähän asti aika surullinen, mutta saipahan hän ainakin toivomansa suuren perheen. Kaikkien onneksi hän pystyi suhtautumaan lapsii kuin omiinsa, joten Noel ja Nora eivät jää ihan heitteille.

    Leo se osaa kyllä olla kylmä omille lapsilleen, onneksi edes Edithiltä löytyy lämpöä. Florakin joutui liikaa töihin. Saa nähdä mitä lasten ihastumisista seuraa, Floran tunteet näyttävät sijoittuvan soveliaaseen kohteeseen, mutta Colinin ihastuminen Penelopeen saattaa aiheuttaa vielä ongelmia.

    Hyvä osa oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla että Eva saa selville totuuden, katsotaan kuinka käy ja mitä siitä seuraa sitten. Lasten ihastuksista kuullaan seuraavissa osissa lisää, mutta oikeilla jäljillä olet.

      Edith on kyllä yksi onnettomimmista simeistä Moonlakessa ja voin sanoa ettei hänen tulevaisuutensa ole yhtään ruusuisempi :/ Onneksia niitä lapsia kuitenkin tuli monta, vaikkakin odottamattomalla tavalla. Leo on kyllä ilkeä ja inhoan itsekkin häntä pelatessa päivä päivältä enemmän, odotappa vain millainen hänestä vielä tulee seuraavilla kierroksilla!

      Kiitos taas paljon kommentista! :)

      Poista
  2. Veikkaan kyllä, että totuus Noelin ja Noran oikeasta äidistä valkenee loppuperheellekin jollain lailla. Miten ja koska, sitä en osaa sanoa. Ehkä Eva saa sen selville? Hän vaikuttaa tarkkanäköiseltä tytöltä.

    Edith-paralle oli kyllä varmasti järkytys, että Leo noin otti ja läväytti totuuden pettämisestään vasten kasvoja. Ja vielä pitäisi toisen naisen lapsetkin kasvattaa kaiken hyvän lisäksi. Mutta Edithillä on suuri sydän onneksi, joten Noel ja Nora tuskin aivan onnettomina kasvavat. Ja sisaruksiakin he saivat kivan liudan!

    Flora on ihanan vastuuntuntoinen. Hyvä, että hänkin tajusi lakata yrittämästä miellyttää isäänsä. Leo ei ansaitse mitään sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä veikkauksia, se voi olla, että totuus tulee vielä esiin! Mutta katsotaan kuinka käy. Flora on kyllä yksi suosikkisimini tästä perheestä ja se myös näkyy tarinassa.

      Kiitos taas paljon kommentista! :)

      Poista